Tällä viikolla luvassa on itse beatboxauksen pioneerin Biz Markien materiaalia. Vapors kappale on yksi Biz Markien suurimpia hittejä. Tämä vuodelta 1988 oleva hiphopklassikko on vuosien saatossa muodostunut yhdeksi tärkeimmistä hiphophiteistä kautta aikain ja samalla tehnyt Biz Markiesta myös yhden merkityksellisimmistä hiphopmaailman hahmoista. Pahoittelemme kuitenkin suuresti videon laatua, mutta näillä eväillä mennään. Tutustukaa ja nauttikaa!
keskiviikko 23. kesäkuuta 2010
torstai 17. kesäkuuta 2010
Viikon klassikko: Jungle Brothers - Straight Out The Jungle
Tämän viikon klassikko tulee suoraan viidakosta. Vuonna 1987 perustettu Jungle Brothers on yksi hip hopin kultaisen aikakauden tärkeimpiä ryhmiä. Heidän ensimmäinen levynsä oli Straight Out The Jungle ja tämän viikon klassikko on tuon ensimmäisen levyn nimikkoraita. Suurinta suosiotaan tämä ryhmitys nautti 80- ja 90-lukujen taitteessa. Lisätietoja voitte hyvät ihmiset etsiä internetin ihmeellisestä maailmasta.
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Viikon klassikko: Apache - Gangsta Bitch
Koska niin monesti hiphopmaailmassa, ja muuallakin musiikkimaailman parissa, ns. "yhden hitin ihmeet" jäävät vaille myöhäisempää huomiota, olemme tällä viikolla päättäneet paneutua yhteen 90-luvun alkuun huomattavan jäljen jättäneistä kappaleista ja artisteista. Vain 45-vuotiaana tämän vuoden alussa kuollut Apache (oikealta nimeltään Anthony Peaks) teki vuonna 1992 yhden suurimmista hiphophiteistä. Joidenkin mielestä tämä saavutus saattaa kuitenkin jäädä muiden vakaamman aseman saavuttaneiden artistien suosion jalkoihin, mutta kiistatta moni hiphopmies ja -nainen tunnistaa tämänkin kappaleen välittömästi jo alkusäkeistä. Mutta pidemmittä puheitta tämän viikon klassikon pariin, Apache ja Gangsta Bitch.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Viikon klassikko: Ice-T - I'm Your Pusher
Tervetuloa taas Sokeriblogin joka viikkoisen hiphopklassikon pariin. Tälläkin viikolla klassikko on todellista nannaa aidon hiphopmusiikin ystäville. Tyylimme mukaisesti hypimme tälläkin viikolla rannikolta toiselle ja sulosointuja "Left Coastilta" tällä kertaa tarjoilee Ice-T. Tämä, elokuvasankarinakin tunnettu, pärinälärvi tuskin suurempia esittelyjä kaipaa. Jos joku teistä ei kuitenkaan Ice-T:tä herran musiikillisten ansioiden kautta tunnista, suosittelemme vilkaisua wikipediaan tai muuhun lähteeseen, peilikin voi tässä tapauksessa olla hyvä vilkaisun kohde. Ja biisi jonka tällä viikolla tarjoilemme klassikkona on, mikäs muukaan, kuin I'm Your Pusher. Ensi viikolla taas uutta klassikkoa! Peaze!
Tilaa:
Kommentit (Atom)