Sokeriblogi palaa tietoteknisten ongelmien riivaamana reilun viikon tauoltaan ja tuo jälleen viikon klassikopläjäyksessä esille hiphopin naisenergiaa. Tällä kertaa vuorossa on West Coastin edusta Yo-Yo, jonka ura sai alkunsa kenenkä muunkaan siivittämän kuin Ice Cuben. You Can't Play With My Yo-Yo on myös näiden kahden yhteistyön helmiä, kuten arvata saattaa. Yo-Yo:n ura alkoi juuri kyseisellä hitillä vuonna 1991 tai oikeastaan jo vuotta aiemmin vierailulla Ice Cuben It's A Man's World biisillä. Myöhemmin jopa Grammy-palkinnon voittanut naisartisti on tunnettu erityisesti seksismin vastaisista lyriikoistaan sekä naisenergian levittämisestä. Nauttikaa siis naisellisuudestanne!
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
perjantai 17. syyskuuta 2010
Viikon klassikko: Salt-N-Pepa - Push It
Tällä viikolla jatketaan taas naisklassikoiden parissa. Vuorossa onkin todellista hiphopklassikkoa Salt-N-Pepan naisenergian muodosssa. Ja kappelekaan tuskin on kenellekään vieras. Push It -kappale nosti Salt-N-Pepan maailmanmaineeseen vuonna 1986. Myöhemmin naiskolmikko saavittu vielä suurempaa suosiota muun muassa hiteillä Let's Talk About Sex sekä Whatta Man. Kuitenkin kaiken alussa oli Push It. Ja tätä kappaletta me sokeriblogissa nyt juhlistammekin.
perjantai 10. syyskuuta 2010
Viikon klassikko: Queen Latifah - Ladies First
Queen Latifah on naisartisteista vuorossa tällä viikolla. Ja klassikkona biisi joka on varmasti täynnä naisenergiaa. Ladies Firstin myötä palataan takaisin vuoteen 1989 ja Tommy Boy Recordsin kulta-aikaan. Nykyään paremmin näyttelijänä ja julkkispersoonana tunnettu Queen Latifah aloitti uransa vuonna 1988 Flavor Unitin jäsenenä. Yhteistyö Flavor Unitin DJ:n Mark The 45 Kingin kanssa poiki Latifahlle levytyssopimuksen Tommy Boyn kanssa. Levy-yhtiö ja Latifah tekivätkin ansiokasta yhteistyötä noin kymmenisen vuotta. Myöhemmin Latifah siirtyi laulun pariin 2000-luvun alussa, mutta on nyttemmin taas näyttäytynyt hiphopin parissa. Palatkaamme takaisin siihen mistä kaikki alkoi.
tiistai 7. syyskuuta 2010
Sokeriblogin Blockfest 2010 festariraportti!!
1. Päivä 20.8.
Jahas, sitten ensimmäisen festaripäivän kimppuun. Valitettavasti nestetankkauksen onnistuttua yllättävän hyvin, ei allekirjoittanut voi kaikkea muistaa, mutta poimitaan joitain muistikuvia sieltä sun täältä. Ensimmäisen päivän taisi ohjelman mukaan aloittaa Flowboys Fam vai mikä lie. Paikalla ei kuitenkaan silloin vielä oltu ja tuo keikka jäi näkemättä, kuten myös Juno sekä Joku Roti Mafian spesiaali. Joku Roti olisi kyllä varmasti ollut mielenkiintoinen, kuten myös Juno, joka onkin tullut nähtyä livenä muutamia kertoja. Sokeriblogilaiset pääsivät vasta kunnolla varustautuneena paikalle siinä Kemmurun keikan vaiheilla, eivätkä siihenkään aivan alkuun ehtineet. Kemmuru tietenkin tarjosi taas sellaista herkkua, että ei paremmalla väliä. Herrojen keikat ovat aina hyviä. Myöhemmin luvassa oli vielä Raappanaa ja Asaa. Raappana oli erittäin hyvä ja Asa myös hyvä, kuten aina aikaisemminkin. Ihmeellisempiä muistikuvia ei näistä keikoista tosin ole.
Jatkobileethän järjestettiin tuttuun tapaan Love Hotelissa. Onneksi majoitus oli aivan jatkoklubin vieressä, niin ei suurempia logistisia ongelmia syntynyt senkään suhteen. Love Hoteliin on myös suhteellisen lyhyt matka Pakkahuoneelta, joten paikalle ehdittiin hyvissä ajoin. Ensimmäisen päivän jatkoista on erittäin hämäriä muistikuvia, mutta meininki taisi olla erittäin kova. Pientä miinusta pitää antaa "DJ" Mista S:n biisivalinnoista, jotka kyllä saivat pissikset innoissaan tanssilattialle, mutta vanhat körmyt ärisemään. It is what it is.
2. Päivä 21.8.
Toisena festaripäivänä päivä alkoi hitusen horjuvalla pohjalla/pohjilla. Seurueemme kasvoi muutamilla kivikasvoilla päivän mittaan ja bileet senkun paranivat. Toinen päivä ei juurikaan tarjonnut mitään kunnon hiphopmusiikin ystäville. Pissisystävälliset esiintyjät, kuten Mikael Gabriel, Kymppilinja, Brädi ja Cheek jätetään aivan omaan arvoonsa. Muita lauantain esiintyjiä olivat Veljenpojat, Lord Est, joka näköjään vieläkin vaan jaksaa, Flegmaatikot, Adam Tensta, Freeway & Jake One sekä tietenkin Rähinä Live. Sokeriblogi saapui tapahtumapaikalle juuri oikeaan aikaan, eli kun Kymppilinjan herrat olivat jo poistuneet lavalta. Seuraavana oli vuorossa Adam Tenstaa ja St. John's Dance ryhmää, jotka tarjoilivat enemmänkin electropoppainotteista musiikkia, kuin hiphoppia. Meno oli rankkaa ja yleisö selkeästi mukana, varsinkin alaikäisten osastolla. Adam Tenstan suojatit heittivät n. 15 minuutin keikan, jonka jälkeen mies itse pääsi vauhtiin. Luvassa oli miehen hittimatskua noin puolen tunnin ajan.
Lauantain jatkobileet tarjosivat suurinpiirtein samanlaista menoa kuin perjantaisetkin. Jengiä oli tupa täynnä ja jonot olivat giganttisia. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen Love Hotelin ovet aukesivatkin ja kaljahanat saatiin taas virtaamaan. Yllättävänä lisänä jatkoilla oli Adam Tenstan esiintyminen kavereineen sekä myös Rähinä jengin muutamat vedot. Muutamat lähteet kertovat myös Freewayn olleen paikalla, mikä voi myös pitää paikkansa, mutta tästä ei Sokeriblogissa ole tietoa. Tietoa ei ole kovin monesta muustakaan asiasta. Jälleen kerran suurimman pettymyksen tarjosi "DJ" Mista S, joka soitti samaa tavaraa mitä jokainen lissu voi kuunnella suoreen NRJ:ltä. Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten hiphopfestareiden jatkoilla saattaa soida tanssilistojen ykkösiä? Mutta kai niitä pissaliisojakin on miellytettävä. Jatkot siis loppuivat muutamiin esiintymisiin ja Mista S:n huudahduksiin ja biisivalintoihin. Sitten alkoikin matka kohti hotellia, joka on jo aivan toinen tarina...
torstai 2. syyskuuta 2010
Viikon klassikko: MC Lyte - Cha Cha Cha
Sokeriblogi kääntää uuden sivun historiassaan ja kelpuuttaa ensimmäisen naisartistin hiphopklassikon historiassaan. Tämä kyseenalainen kunnianosoitus suodaan pitkän pähkäilyn jälkeen MC Lyte:lle ja kappaleelle Cha Cha Cha vuodelta 1989. MC Lyte on tehnyt todella pitkän uran hiphopin parissa ja oli osaltaan nostamassa hiphoppia myös naisten ulottuville. Myöhemmin erinäisissä elokuvissa sekä ohjelmissa esiintynyt Lyte julkaisi ensimmäisen levynsä 1988 ja viimeisimmästä levytyksestä on merkintä vuodelta 2009. Pysykää kuulolla, ehkä lisää naisia on luvassa.
Tilaa:
Kommentit (Atom)