perjantai 31. joulukuuta 2010

Katsaus vuoden 2010 levytarjontaan

Vielä hetken käynnissä olevana vuonna hiphopmusiikin parissa tapahtui jälleen vaikka mitä. Levyjä julkaistiin lähes entiseen tahtiin ja musakin oli kohtalaista, kaikesta kritiikistä huolimatta. Tämän kritiikin takia onkin tärkeää tarkastella mitä kaikkea vuosi 2010 onkaan tarjonnut hiphoplevyjen saralla.

Kuluneena vuonna uusia julkaisuja tarjosivat niin uudet tuttavuudet, ainakin allekirjoittaneelle, sekä vanhat karjut. Taso oli tosin hyvin vaihtelevaa. Eräs havainto näin pikaisesti ainakin oli se, että taso saattoi vaihdella levyn sisälläkin huomattavasti. Eli yhtenäisiä tuotoksia saatettiin nähdä entistä vähemmän. Kuitenkin pitemmittä puheitta itse asiaan.


Freeway & Jake One: Stimulus Package

Freeway & Jake One tarjoilivat ehkä yhden koko vuoden yhtenäisimmistä ja toimivimmista levyistä. Jake Onen takuuvarma tuotanto osui nappiin Freewayn semiaggressiivisen tyylin ja flown kanssa. Kappaleet lähtevät mukavasti soljumaan Introsta lähtien. Mukana ei ole turhia vierailijoita, kuten yleensä on tapana. Jokainen vieraskynä ottaa paikkansa. Tosin Baby a.k.a. Birdman on hieman vieraissa vesissä, mutta Freewayn pikainen visiitti Cash Moneylla on todennäköisesti tämän kollaboraation takana. Mikä myös yllätti allekirjoittaneen oli levyn sisällön istuvuus ja iskevyys. Näistä ominaisuuksista saa ehkä eniten nauttia levyn raidoilla "Know What I Mean", "One Thing" sekä "Free People". Freeway pysyy ajantasalla ja tämä levy tuskin kuluu nopeasti, toisin kuin niin monet muut.


Bun B: Trill O.G.

Tuskin kovinkaan monen suosikkeihin kuuluva Bun B tarjoili tänä vuonna jo kolmannen osan Trill -sarjaansa. Kaikkien ennakko-odotukset päihittämällä Port Arthurin ikioma sanaseppo korjasi The Sourcelta ensimmäiset viisi (5) mikkiä useaan vuoteen. Se onko levy vai Bun B viiden mikin arvoinen olikin jo sitten aivan toinen asia, jos alan foorumkeskusteluihin on luottamista. Kuitenkin levy tarjosi perinteistä Texasilaista asennetta höystettynä muutamilla ulkovaltiolaisten vierailuilla.

Introsta käy jo hyvin selväksi, kenestä povataan uutta "etelän" pelastajaa, kun Drakea hehkutetaan oikein J. Princen voimin. Tämä nuori kanadalainen onkin mukana useammassa kuin yhdessä kappaleessa Bun B:n levyllä. Mukaan mahtuu myös, ja jopa samaan kappaleeseen (Right Now), edesmenneet Tupac Shakur sekä Chad "Pimp C" Butler. Pimp C on myös muuten koko levyn hengessä mukana ja miehen vaikutus tuntuu selvästi vielä haudankin takaa. Albumi olisi todennäköisesti oikeastikin ollut viiden tähden teos, jos Pimp C olisi saatu mukaan. Levyn parasta antia on kuitenkin ehdottomasti DJ Premierin tuottama "Let 'Em Know". Huono ei tämäkään tuotos ole, tosin parhaat vuotensa ja levynsä on Bun B:kin jo saattanut nähdä.


Big Boi: Sir Lucious Left Foot The Son Of Chico Dusty

Outkastin hiljaiselon jatkuessa Big Boi helpotti hieman tilannetta julkaisemalla ensimmäisen varsinaisen soololevynsä tänä vuonna. Taatusta Outkast-laadusta ei ehkä voi puhua, mutta Big Boi ei petä. Outkastin ystäville levy tarjoaa hieman uusia tuulia, kuitenkin perinteisellä kaavalla. Herra 3000 loistaa poissaolollaan, joka ei välttämättä ole huono asia. Tämä antaa Big Boille tilaisuuden näyttää omat taitonsa nuo. Ja taidonnäytettä riittää, noin tunnin verran ja 15 kappaletta. Vierailijoita on perinteiseen tapaan runsaasti, jokaiselle tosin löytyy jokin rako, eikä yksikään vierailija tunnu kuitenkaan vieraalta. Parhaimmasta päästä levyn biiseistä saattaisivat olla singlehitti "Shutterbug" sekä legendaarisen George Clintonin tähdittämä "Fo Yo Sorrows". Hyvä esiinmarssi Big Boilta jatkoa odotellessa.


Statik Selektah: 100 Proof The Hangover

Statik Selektahn tuotannon fanina tätä levyä tuli odotettua jonkin aikaa. Eikä pettymystä vieläkään esiintynyt. Tuotannosta vastaa kukas muu kuin deejii Selektah itse. Räppipuolella nähdäänkin hyvin kirjava ja antoisa kasa vierailijoita. Mukana ovat muun muassa Termanology, Consequence, Freeway, Bun B, Styles P, Talib Kweli, Evidence, Lil' Fame sekä lisäksi paljon muita. Levy kulkee perinteistä kaavaa introsta selkeään viimeiseen biisiin. Se mikä tekee levystä erityisen hyvän, ovat nämä siihen väliin jäävät huippukappaleet. Levy on useista vierailijoista huolimatta varsin yhtenäinen ja toimiva kokonaisuus. Biitit toimivat ja jokin voima on varmasti harkinnut tarkoin kenet mihinkin kappaleeseen valitaan. Jos Statik Selektah kuulostaa oudolta, kannattaa todellakin tutustua. Tutustumisen arvoisia hetkiä kyseiseltä leyvyltä ovat muun muassa "Life Is Short", "So Close, So Far" sekä ehdottomasti "Drunken Nights".


Kanye West: My Beatiful Dark Twisted Fantasy

Mr. West is back! Ja tällä kertaa takaisin siinä mitä parhaiten osaa, eli erityisen viihdyttävää ja hyvää musiikkia tekemässä. Ehkä vuoden parasta antia tarjoa levy oli todellinen yllätys ja yllätti ainakin allekirjoittaneen täysin puskista. Tosin hieman maistiaisia saatiin jo Kanyen minielokuvassa/musavideossa "Runaway". Kanye on suosiolla antanut tuotannossaan tilaa muillekin, kuten RZA:lle ja No I.D.:lle, kuitenkin itse hoitamalla suurimman työn. Ehkä herra Westin egomaanisuus ei olekaan niin mahtavaa miltä välillä saattaa vaikuttaa. Muitakin vierailuja tuotantopuolen lisäksi nähdään ja oikein runsaissa mitoin, varsinkin kappaleessa "All Of The Lights", jossa esiintyvät lähestulkoon kaikki, ehkä jopa sinä. Vierailut eivät kuitenkaan pääse varastamaan valokeilaa Kanyelta, paitsi "Monster" biisissä, jossa suuri ja mahtava Jay-Z:kin saattaa jäädä Nicki Minajin jalkoihin.

Kokonaisuudessaan My Beautiful Dark Twisted Fantasy on omaa luokkaansa. Kanyen paketti on ehjä ja College -sarjaan ei ehkä kaivatakaan enää päätöstä. Kanyen nykyinen linja vetää ja pitää. Suurimmat miinukset levy saattaa tarjota niille, jotka pitivät 808's & Heartbreaks levyä Yeezyn parhaimpana. Aikaisemman tuotannon ystäville tämä levy taas tarjoaa jotain uutta ja parempaa, ehkä jopa parasta. Allekirjoittanut suosittelee koko levyn kuuntelemista kaikille, joita se voisi vähänkään kiinnostaa.


Erityismaininnan ansaitsevat vielä seuraavat levyt:

Shad: TSOL
Hyvä ja toimiva meininki jo pitkähköä uraa tehneeltä mc:ltä. Meininki poikkeaa valtavirrasta ja tuo uusia tuulia hiphopmusiikkiin vanhoilla mausteilla.

Big K.R.I.T.: K.R.I.T. Wuz Here
Big K.R.I.T. pitää etelää yllä ja liittyy tällä "levyllään" suuruuksien kuten Pimp C:n, Scarfacen ja muiden konnien joukkoon. Todellista etelän meininkiä.

Curren$y: Pilot Talk I
Damon Dash on jälleen kerran onnistunut onkimaan talliinsa miehen jolla taitoja ainakin piisaa. Cash Moneyllakin piipahtanut Curren$y julkaisi kaki Pilot Talkia tänä vuonna, joista ensimmäinen tuntuisi olevan parempi.

Eminem: Recovery
Allekirjoittanut kuunteli tämän pläjäytyksen kerran ja se olikin sitten siinä. Viime vuoden Relapse sentään toimi, mutta Recovery tavoittelee teini-Amerikkaa liian selvästi.

Drake: Thank Me Later
Lähes jokaisen levyllä vähintään yhdessä kappaleessa vieraillut Drake julkaisi kovasti odotetun soolonsa ja odotuksiin ei vastattu. So Far Gone EP:n tasoakaan ei saavutettu, vaan Draken tapauksessa tyydyttiin jälleen kerran keräämään helpot rahat.

Meth, Ghost & Rae: Wu-Massacre
Wu-Tang levyjen loistaessa poissaoloillaan kuluneen vuoden julkaisukalentereissa Method Man, Ghostface sekä kokki Raekwon julkaisivat oman Wu-Tang tekeleensä. Levy ei aivan noussut Wu-Tang -klassikoiden rinnalle, mutta lähelle kuitenkin. Tosin vanhojen biisien kierrättäminen tuntuu jo vähän liian paksulta. Kaikesta huolimatta kelpo yritys.

John Legend & The Roots: Wake Up!
Vanhaa soulia uusilla mausteilla. John Legend hoitaa laulamisen parhaalla mahdollisella tavalla ja The Roots toimii taustaorkesterina. Tarvitseeko enempää sanoa.

Nas & Damian Marley: Distant Relatives
Afrikan hengessä toteutettu levy tarjoaa hieman vaihtelevan laatuista tavaraa, mutta joissain kohdissa toteutus on erittäinkin onnistunut. Jos kaikki kappaleet olisivat olleet kuin "As We Enter", olisi levy päässyt varmasti vuoden parhaiden listalle.

perjantai 24. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 24. luukutus

SE OO NYY AATTTOOO JA PUKIIT OVILAA!!!1! JA PAKETIIT KOVINAA!1!! WIINKI VINK!1!1 ÄNMÄÄÄÄTT!!! KAI OOTE JUANUU LÖGGII JA PIRTUUU?!?!?!+ EIII KUU SIS VINNAA?!?!+1 EI KUU TOTAA TOTTIII?!??!?11+? TYKÄÄKS JOKKUU TÖTIISTÄ?!?! JOOS TYKÄÄ VOI TULLA OTAA HUIKAA ROTAAAN MUNAAATOTTIISTA?!!!!!!1! SITÄÄ O AINAA TRAJOLAAA KAIKILEEE HALULAAAKIALEE NRATUUILEE!1!1!! JAAA TÄÄÄ VUSII O TAASSA PUULKAASAA JA VEDETÄÄÄ SE PULUUKKAA JA LUMEET NOKIIN VIÄLÄÄÄ!1!1!!1! NII UUTEEEN VUOTEEN STAAAS JA EEENS JOLUUUN !!1! OLKKAA VRAMOJA!! ROTTAMIEEES TULELEEE TAKAAAAS!!!!!!!!!!!11!11



JA NIIIN NE LUUTKUTUUKSEET TULEE LOPUILEE MUT VIELÄ VÄHÄÄN NAMII KAIKILEEE!!!!



EIIIKÄÄ SIINÄKÄÄ VIÄLÄÄ KAIKIIIII!111!!!!!



HYVÄÄ JOULUUU KAIKILEEEEEE!!!1!!!! HYVÄÄ JOULUUU KAIKKILLEEEE!!!!1!!

ENS VUNAAA NÄHÄÄÄÄ!!!1!

torstai 23. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 23. luukutus

SE ALKKA OLEE JO LUTKUUTUUKSE LOPULAAN JA ROTA ANTAA NY VIMMESIÄN TOVOTTAVAASTI KAKI VIIHDYTEE!!!1! JA ENS VUNA OTETAA UDESTAA!!12 JA KAKI NRATUUT JA ÄNMÄÄT VOI OTAA YETEYTTÄ ROTAN JO TÄNNÄ JA ANTAA PALATETTA!!!"! JA VOTTE TULA KÄVÄSEMMÄ ROTAAKOLOOSSAJOOSKINNOSTAPI!!1!?!?!? JEHEHHEJ JA ROTA NÄTÄÄ TELEE PYSTYMETSÄÄÄT JA KUSEET JA SITTÄ PÄSTÄÄNKI TÄÄN PVÄÄVÄÄN LUTKULLEEE!!!1! JA HUMEEENNA SE OOO VIKAA PÄVÄÄÄ!!! JEPAJEPAJAJJAEJAJJEEEEE!!!!!!11111!½ JOLUPUU O RRAKENETUUU JOLUPUU O RAKKENNUTEEE!!!1! JOLU OOON JO OVVELA!!!! NAMUSIA ROIKUU VAA ROTAAN OVELAAA!!!1!½

TOI O ROTAAN KUUSSIII!!!!


JA NII O TÄKIII!!!!!1



jaaa mitäää paskakakaa?!??!?!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 22. luukutus

ROTTTAAAA!!1!!!!1! SE O KOOOHTAA TÄLÄÄÄÄ!1!! JA MIKKÄ TE NRATUUT IMETTELEEE!!!??? NO VTITUUU SE O JOLLUUU JA GUBEET JA PAKEETITT JA KAIKE MIKÄ TOIVOTE ROTALTAAA!111!!!! KOLOSA TAPPAHTU TÄNÄ JOLUNA ET MUSTAkAA OTAA KAVVERIITKI MESEEN NI PÄÄSTÄN KAIKI PORRUKALLAA JUHLISTAMAAN ROTAN ISÄÄÄN SYNTTYMÄPÄVÄÄ ELI JOLUAATOAAAA!!!!1! JEJEJEJEEE TULEEE MAILMAN PARRAAT MBILEEET!!!1 CHEEKIII JA KAKEE MUUTA HYVVÄÄ MUSSSAAKI OL UVASAAA!!!! JAJAJA VRAMASTI VIHDEKETTÄÄÄ TELEE AKAAAT!!!



VITUUU MIKKÄ MENO OLI VIMME VUNA!!!??!!=!=!!"=177


JA JOLU MURI OLII KAANS MESTOLAA!!

Viikon klassikko: Dr. Dre feat. Snoop Doggy Dogg - Nuthin' But A G Thang

Ja vuoden toiseksi viimeinen klassikko on ehkä klassikoistamme klassisin. Toivottavasti, herrat Tohtori tai Koira, eivät kumpikaan kaipaa esittelyjä. Biisi siis vuodelta 1992 ja Dr. Dren legendaariselta The Chronic albumilta. Nauttikaa hyvät ihmiset ja joulurauhaa kaikille!!

tiistai 21. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 21. luukutus

ROTRIII MIÄÄÄÄS O TOSSII MIÄÄÄÄÄS!!1!! JOKKA IIKA TIÄTÄÄÄÄ!!1!!1 ROTA O VLAMIS JO OTAA PUKIIT JA MUT TONUTUUUT VSATAAA JA PAKEETII O LÄHÖÖSÄ JAKKOO JOKASEELE EUKOOLLEE!!!1!1! JA MIKKÄS PARAASTA JO ALKAA ROTTAANKI JAHONENNÄÄÄ KUTISEMAA NI ORTAT LAITO JAHOOT PAKETIIN JA VÄÄNSI NAAKKOSILE TORTUA IHAA ITE!11!!1 KATOKAA MITÄ HERKUAAA!1!½!



JAJAJ SIIT O LISSÄÄ HYVVÄÄ TÄSÄ!!!1



NAM NAMNAIKKOSEET!!!1!

maanantai 20. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 20. luukutus

NYYYT JOLUUN O ENNÄÄ PARI PÄVÄÄÄÄ!1!!!! OOONKS AKOOLLA JO TOORTUT VLAMIINA ROTAA VRATEEEN?!?!!1??+ KU ROTAMMIEES O SURIN PUKI JOTA MA PÄLÄÄN KANATAAA!!!11 JA ROTTA VETÄÄÄ RÖKKIIIII!!!1!! JE JE JEJEJE JE PAKEETIT KOVVENEE PÄVÄ PÄVÄÄLTÄ JA ROTAAA TUA NE OVVELEE TÄNNÄVUNAAA JOTTEN OLKKA VALMIIINTA!!1!!!§!!



RÄP JOU FRIISTAIIIIIL!!1!!!

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 19. luukutus

SE O TAAAS LUTKUTUUUSTAAA!!!!!! ROTA ON OLU NIN VTUIN KNÄNNNISSÄSÄSÄÄ!!!! ET EI O OLU AKAAA TASKAAN KELLATA YHTÄ MITÄ LATAA TELEE ÄNMÄÄT JAJJ SLUUTIKAAAT!!! MUTA KU ETE VIÄLÄÄ SAAA KOVVAA PAKKETTIAAAA NI OTAKAA TÄSTÄÄ SITEE JOLLU PUUKIN PÖTKÄLEEETTÄÄÄ!!!!!!!111!!!!11½!!

lauantai 18. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 18. luukutus

JEJEEEEE!!½!!!!11 SE O MELKKEE VIMMISTÄ LUTKUTUUUSTAA!!½!! JA JOLU ALKAA KOLOKUTTELEEE OVILAAAA!!!! ROTAKII KOKOLUTTELEEE AKOJEE OVVIAAA JA PERSSEETÄÄÄ!!!½!! ROTALAA ON SIIHE OMAAAT VEKHEEET!!!! HLATLUUTEKS NÄHÄÄ?!?!?!!?1+1?!1§ MUUT KU LUTKUTUUKSII TRAVIITEE NI LUTKUUTUUKSII SAATE!!! ÄMNMÄÄÄT!!½111!!!

MITÄÄS SE PUKKI O OSTANUU LAHAJAAKSII??!?!!

perjantai 17. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 17. luukutus

EIIIIII VITTUUUU!!!!½ ROTAMIES ETTI TEILE HYVVII LUKUTUKSII JA ARVAKAA MITÄ TULI VATSAAN?!?!?!?!?! JOTA VITU RUATTALASTA SKEDAAA!!! JOS TÄÄ EI O ÄLYTÖNTÄ NI ROTA MIES EI OO TOTTA MIES!!!!! MUT ROTALLA O KUITENKII HASKAA NÄN PERJANTAIN RATOOKSI JA VIKON PÄÄSTÄ SE O PUKIT VALLOILAAA JA KOVVAA PAKETII TEILE ÄNMÄÄÄÄT!!!!! JE JE JEEE!!!



MITÄÄ VITTUUAAAAA!!!

torstai 16. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 16. luukutus


JAHAHAAS!!! NYYT O JOLLU JO IHA OVELA!!! EI ENNÄÄ MONTA PÄVÄÄ JA KOHTA PITTÄÄ LAITTAA KORRISTEET PUIHIN JA TIKKAAARIT SUIHIN!!!1½ ROTTAT TEKKEE ENEMÄKI TOTA JÄLIMMÄISTÄÄ JA AKAAT O MYÄÄS SINNÄ MUKANA JA SE O MUKKAVAAA!!!1! MUT ET PÄÄSÄTÄT JOLUN TULLENNIIN NIIN PITÄÄ ALOTAA KORRISTELU AJOSSA JA ROTAN TÄN KRETANE LUKKU KERTOKI SIITÄ MITE KUSET PITTÄÄ KORISTAAA!!!½!!!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 15. luukutus

EI EI EIEI EI!!! SE O VIDESTOSTA PÄVÄ JA ROTA KALLENTERI JO PULIVÄLISÄÄÄÄ!!!! MITÄSSOOTTET TYKÄNY?!?!?!!? VAI ONKS JENGI VAA LYKKINYY NIDEN AKOJAA?!!?!?!? ROTAKI O BHY THEH WHY LYKKINY TIEDÄN KAIKKIEN NRATUJA KOKO JOLUNODDOTUKSEN AJAN!!!!!! MUT TURRUHA ETTI ROTII TRUPAANVDETOTARKOTUKSESA KU ROTI KUTENKI HAKAA TEIDÄN PÄÄT JA HANSKAAA!!!! MUT TIÄSITTEKS ET JOLUPUKKIKII O KOVALA MENOLLA VALMISTAUTUMASA HAKAAMAAN AINAAKII KAIKII PSAKAKSIIII?!?!?!?!

Viikon klassikko: Poor Righteous Teachers - Rock Dis Funky Joint

Todellinen "tiedostavan" hiphopmusiikin klassikkoyhtye Poor Righteous Teachers pääsee tällä kertaa vierailemaan Sokeriblogin viikon klassikon paikalla. Vuonna 1989 perustettu yhtye julkaisi ensimmäisen levynsä "Holy Intellect" vuonna 1990. Samaan aikaan esille tulleiden useiden muiden samankaltaisten artistien varjoon jäänyt Poor Righteous Teachers saavutti kuitenkin hetkittäistä listamenestystä hitillään "Rock Dis Funky Joint". Tämä kappale onkin jäänyt ehdottomasti yhdeksi hiphopmusiikin suurista klassikoista.



P.S. Seuratkaa Rottamiehen joulukalenteria, jos uskallatte!

tiistai 14. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 14. luukutus

EIIIII PREKELEEE!1!!! ROTAM IEEES O TOOOSIII VIHHAAAANEEEN!!!!!1 PITI LOPETA RYPISKELLY KOKKONAA MUT SIT AKAAT ALKO VLAILITAA JA ROTA OLI PAKO OTTAAA IHAN VAA PIKANSEEN RYYPYY!½! MUUT KYYL TE TUNETTE ROTAAN NI TIÄRÄTEE ET EI SE OO VÄÄHÄÄMITÄ ROT MIÄS JUAAAA!!!½!!!11! JOS ROTTTA JUOPI VÄHÄ SE O MAAILMA KUDDES TAI NELIJÄS IHIMEEEEE!!!!!11 JA SIT ROTI MUSITI TÄNKI PSAKAAKASAN JA PITI LATAA SELLASET LUTKUTUSKET KAIKILE ET ETTEE J KOSKAAA UNOHAAA!!!!!!!!!!!!!!!!

maanantai 13. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 13. luukutus

SE O NYYT SILLÄ LAALLA ET ROTA LOPETAA KOKKONAAN RYPPÄMISEN!!! ETE OIS VRAMA USTKONU!?!??!?!+?! ROT EI AINAKKAN OSI USK ONUN KOKKO JUTUA ELEI ITE SITÄ TÄHÄ KRIJOTELLIS!!!½!! TATAA OLA NIN ET ROTIM IÄS O TULU LIKAWANAKSI JA NURET TYÖTTÖT EI ENÄ OLLE NIN KINOSTUNEITA ROTAAN ANTIMIISTA!!!!½! MUT JOS OLETE TYÖT ERIMIELTÄ NI KERTO KAATOKKI ROTALE JA LAITAKAA PAAALJON VISTIÄÄ MYÄÄS MUTENKIII!! AI NI JA SE O TAS YKS LUTKUTUS JA ROTA ONE NUMMERO TÄLÄ KERTA!!!½!!!½

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 12. luukutus


JEJEJEJEEE!!! ROTILLA O TAAS ASSIAAA!!!1 ENEMÄ KU LKAAI SALLIII!!!! MUT EMPÄ TAIDDA KERTOKAA KAIKKEE MITÄ O MILESSÄÄ KU SIIT AKAAT ALKAAS TAS VALITAA!!1 MUT EI KNATATA KU ROTI MIÄS O TOSI MIS!!½!! J NRATUT JA SLUTIKAT TULE AINA KAKOSENNA!!!!1 MUSTAKAA SIIS NRATUT PAKANNEEEE!!!!!111 JA SITÄ JOLLUTORTUUU TÄNE PÄÄN!½!!!

lauantai 11. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 11. luukutus

SE O TAS KOVVAT BILLEET KÄNNISSÄÄ JA VINNA JA SLUTKAT VIRTAVAA!!1!! OTTAKA SELKO MITÄ ROTI KERTO!!½½ JA KAIKI MESSII TAAS JA JOLUN ODOTUSSU PALKITTAN!!!



MUSITAKAA KUNNOLLA ENNE JOLU ATOA!!1 MUTEN PUKI EI TU LAJOJAAA!!½!! HEHEEI!! \o

perjantai 10. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 10. luukutus

SE O TAAS AIKKA LUKKUTUSSULLEEE!!!1! JATKU TUSSUUSTA PUHHUTAAAN NI ROTILLA O AINA VLAMIINA KUVVA JOKATAPPAUKSEEN!!!½! TÄLÄ KERTAAA ONEKS JOLUKI OT ULOSA NI KAKI NRATUT ANTA ROTILLE SITÄ TOSSAA JOTA KAIIKI MIHHET HALLAJAAAHAHOO!!!§!! JOTEANTAKA SITTÄ PHEMETÄ PAKETKKTIA AKAAAT!!!1! JA TÄSÄÄ TELE MIÄHHEET ROTI ARKISTOKUVVISATA PARAAAS!!!1


















SIINNÄ SE O!!1½ EIKKU MITHÄ VITTNNUNNA!!??++??½?!?!!?!

torstai 9. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 9. luukutus

JEJEJEE!!! SS!! NUUT ON ROTTIMIEES OT ANU VÄHÄN JOULU MASTIASIA JA OLLO ON PERKULEES KHODILLASNA!!!1!"½ JA KU ON JOULUN ANTMIISTA KYSSE NIIN MIKÄKS PAMMERIN SOPIS JOLUN ODOTUSKEEN KU PIKKANEN VANUKATS LAULU???!?!?!++! JOS JOKU TITÄÄ NI VOI LAITTA ROTTAMIHELLE VIS TIÄ ROT AN LUKKUUN JA NASET VOI LATTAA MUTENKI VISKIÄ!!!!"!½ WINK VIKN!! ;););) TÄSS ÄÄ SESIT OS!!



KLY JAPSES OSTAAN!!

Viikon klassikko: Pete Rock & C.L. Smooth - They Reminisce Over You

Tämän viikon klassikko on jo ollut luvassa pitkään, mutta Sokeriblogin tyyliin jätämme herkullisimmat palat viimeiseksi. Tai sitten allekirjoittanut on vain unohtanut kokonaan kyseisen kappaleen olemassa olon. Kaikesta huolimatta luvassa on siis Pete Rockin & C.L. Smoothin "ikivihreä" hiphopklassikko "They Reminisce Over You", joissakin piireissä T.R.O.Y:nakin tunnettu. Kukapa hiphoptietäjä ei tunnistaisi kappaleen Pete Rock -tuotantoa tai C.L. Smoothin lyrikaalista lahjakkuutta. Mutta nuoremmallekin polvelle tiedoksi, että kyseessä on siis kovia äijiä! Nauttikaapas tästäkin klassikosta.




Ja muistakaa seurata Rottamiehen joulukalenteria!

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

tiistai 7. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 7. luukutus

auuuuuu!1! tovottavasti ootte kaiikki selvinne et pikkasist joluista ja itsnäsyyspävästä... roti miähellä meni piilkkasen lian kovvaa ja rapula mienaa tappaaa jote piti laitta tällanen krapispäivän kevennys ja iloisutta lissävä kappale kaikille kalenterin ystävile!! pikasta pranemista!!! tovottavasti saite pessää ku rottaka ei saanu!!1!




EIKS OKKI AIKA TARTTUVA!! HÄH??

maanantai 6. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 6. luukutus

SE O HYVVÄ ITSENÄSYSPÄVÄÄ KAKILLEEEE!!1! JOKANE JOKA TITÄÄ MIKK Ä O SUOME PARASTA NI TIET ÄÄ ET SUOMI ON PARAS PERKKELEEE!!1!½ ROT A MIHES O AINA OLU SUOMALANE JA YLPE SITÄ!!!1 JA TÄMÄ ÄPÄVÄN LUKUSSTA PALJASTUKI JOTAN MIÄK TEKEE ROTASTAAA ENTISTÄ YLMEEPMÄÄN!!!"!! HYVÄ ME SUMIMIEEHEETJA KAIK NASSETKIII!½111!!



PAAALJON ONNEAAA ITSENÄISSUUSPÄVÄÄN JOHDOSTAAA KAKILLEEE!!!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 5. luukutus

SE O ROT MIHEN PIKÅJOLU JEN JATKOA JA KAIKI ON TERVELEITA!!1½ JOKA NANEN VARSIKNI!!1 KU ROTI TYKÄÄ PALJON NRATUISTA!!!!



hYVÄÄÄ PIKU JOLLUAAA!!!1

lauantai 4. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 4. luukutus

ROT MIES EI HALLU IKINÄ MITTÄ MANOSTAA MUT PANOSTAA ANOSTAA LUTKUTUTKISII!1!! MUT TÄN PÄVÄNE LUTKUTUSKA ON MANOS JOSA JOLLU GUBE VELETEE ROTIN JA MONNEN MUUNKI LEMPPARI JUAMAA!! ½ EL I ALKKO HOLLIAAA!!!1!! KÄPYSEE YLLÖS JOS AKAAT TYKÄÄTTEE?!?!)1+?! SIS ALKOH OLLISTA KU ROTTASTA EI VO OLA TYKÄMÄTÄ!!1! VA MITÄÄÄÄ?!?!!1½ NYYT ON JO JUHLAAN PAIKKA!!!




VEJÄ PUKI HUVIIIN KOKO POTTU TAI JÄTÄ ROTILE JOTTA!!!??++



ROT MÄHEN KAVVERI RYPÄMISES CHUKKIKII HYVÄKSY TÄN TOMINNAN!!!1 EIII KU JUOMAAAAAAA!!11½

perjantai 3. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 3. luukutus

ROTAKII HALLUA OLLA VLÄLIÄ JANKOHTANE JA LAITAKI NYT SELLASEN LUTKUTUKSE JOKA SOPI HYVI PERRANTA ILTAN JA KAIKE MAILMAN RUNKAREITE TUKIPATKETTEIHIN!1½!! ROTAKI VELLAT TARVI JONKU MASKA!!"½ MUT TÄLTÄ SAATTE AKAAT SELLASTA TUKKI PATKETTIA ET OKSAAT POIEES!!½!!!11



JE JE JEEE!!"! SE O ROTTA TAAS HUMEN AVAMMASSA LUTKUTKUSKIA!!11!11

Viikon klassikko: Young MC - Bust A Move

Klassikkomme vie tällä viikolla yhden hitin ihmeiden pariin ja erityisesti Young MC:n yhden hitin. Vuonna 1989 julkaistu "Bust A Move" on omalta osaltaan yksi hiphopin menestyneimpiä kappaleita. Kyseinen biisi tuotti Young MC:lle American Music Awards voiton sekä Grammy-palkinnon. Myöhemmät kappaleet ja tuotanto eivät kuitenkaan saavuttaneet "Bust A Moven" suosiota. Tosin kohtalaista menestystä tämä "yhden hitin ihmeeksi" tituleerattu kaveri sai vielä 2000-luvullakin. Tarkistakaa tämäkin klassikko ja nauttikaa hiphopista.



Ja muistakaa ihmeessä seurata Rottamiehen joulukalenteria!

torstai 2. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 2. luukutus

HUH HUH JA HEH HEI!1!!!2 AKAT JA MÄNYKÄVVYT!!!11 TÄNÄ EROTETA AKAT JYRSIJÖiSTÄ!!1! SELLANE LUTKUTUS LUVASA ET EI VOI KÄSITÄ KUKAAAN!!!!112" EI ES ALE KIRTOTJATUNU!!!11!½ MUUT TA JOSE OTTE KUNELE MUN LEMPPARI ARTSISTIA CONNAN BERBARIMMIA NI TIÄRÄTTE MIST PUHUTAN!!1!! ROTA ALKAA OLEMMA VÄHÄT LINA KNÄNIS JA JOLU O VAST KOHTA TULOS SA!!!



HUMMISEEN!!!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Rottamiehen joulukalenteri - 1. luukutus

SE O EKAA LUTKUTUUSTA AKAAAT JA MÄNYYNKÄVYYT!!

NÄII EKANAA JOLU PÄVÄNÄÄ ROTAT MISE ATTELI JAKA MUSTOJA VIME JOLUSTA KU OLLI NI KIVA KAIKILA ET JATU ANA JUSSSSIN ASTI!!1!½

tÄSÄÄÄ OLI ROTA KODI OVESA KROSISTEET11!!


jaajaJA SIT ROTI KAVVERI TOIMI JOLLU GUBBENA EIX OLUKI HIANO PUKU!1

SE OLIKI EKA LUKUTUS JA HUMENA LISSÄ!§!