Tällä viikolla vuorossa on klassikko, joka tuskin suurempia esittelyjä kaipaa. Varmasti jokainen ihminen, joka joskus edes hetken on kuunnellut radiota, musiikki TV:tä tai jotain vastaavaa mediaa, tunnistaa tämän klassikon. Vastoin kuitenkin yleistä käsitystä Coolion ensimmäinen hitti ei ollut viikon klassikkomme Gangsta's Paradise vaan jo vuonna 1994 julkaistu Fantastic Voyage. Kuitenkin miehen teki tunnetuksi tämä kyseinen klassikko, joka erään elokuvan soundtrackiltakin löytynee. Coolio teki myöhemminkin jonkinmoisia hittejä, mutta on jo sittemmin kadonnut hiphopin kartalta, vai onko?
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
Viikon klassikko: Smif-N-Wessun - Bucktown
Smif-N-Wessun kaksikko, joka myös Cocoa Brovaz nimellä on tunnettu ja joka koostuu artisteista Tek ja Steele, edustaa 90-luvun puolivälin hiphopin ehdotonta ykköseliittiä. Vuonna 1994 ensimmäisellä omalla julkaisullaan, Bucktown, hiphopkansan tietoisuuteen noussut kaksikko on saanut aikaan jo useampia hittejä ja levyjä sekä vaikuttavat edelleen aktiivisesti hiphopin ytimessä. Tosin koskaan suuremman yleisön tietoisuuteen Smif-N-Wessun ei ole vielä löytänyt, mutta hiphoppiireissä nimi on varmasti tuttu ja etenkin yhteydestä Boot Camp Clickiin, johon herrat kuuluvat Buckshotin, Heltah Skeltahin ja O.G.C.in lisäksi.
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Viikon klassikko: Snoop Doggy Dogg - Who Am I (What's My Name?)
Tällä viikolla sokeriblogi tarjoaa taas sellaisen klassikon, jota ei voi ohittaa kun keskustellaan hiphopin kermasta. Itse Snoop Doggy Dogg tarjoilee esikoislevynsä ehkä kuuminta antia olevan kappaleen vuodelta 1993. Jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä klassikoidemme joukkoon päätynyt herra Koira ansaitsee paikkansa klassikoiden joukossa ja todennäköisesti on tulevissakin julkaisuissamme läsnä. Nauttikaa hiphopista!
perjantai 7. tammikuuta 2011
Viikon klassikko: The Notorious B.I.G. - Big Poppa
Vuoden ensimmäisenä klassikkona Sokeriblogissa tarjoillaan ketäs muutakaan kuin legendoista ehkä legendaarisinta isoa pappaa. The Notorious B.I.G.:n ensimmäiseltä ja viimeiseltä elävänä viimeistellyltä levyltä Ready To Die:lta lohkaistaan siis kappale "Big Poppa". Tämän pitäisi olla tuttu jokaiselle hiphopdiggarille, joten pidemmittä puheitta vuoden 2011 klassikoiden pariin.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Tilaa:
Kommentit (Atom)