keskiviikko 31. elokuuta 2011
Viikon klassikko: Goodie Mob - Cell Therapy
Goodie Mobin "Cell Therapy" toimii tämän viikon klassikkonamme ja aloittaa syksyn Sokeriblogissa. Goodie Mob tuli tunnetuksi ehkä erityisesti yhteistyöstä Outkastin ja taustalla vaikuttaneen Organized Noizen kautta. Big Gippistä, Khujosta, T-Mosta sekä Cee-Lo The Greenistä koostuva hiphopkollektiivi pamahti kuitenkin USAn hiphopin näyttämölle vuoden 1995 albumilla Soul Food. Kyseiseltä albumilta lohkaistiin viikon klassikon lisäksi menestyssinglet "Soul Food" sekä erityisesti eteläistä hiphopmusiikkia kartalle nostanut kappale "Dirty South". Yhtye teki yhdessä vielä muutaman albumin, kunnes Cee-Lo lähti yrittämään soolouraa, jossa herra onnistuikin erinomaisesti. Vajaavaisena yhden albumin julkaissut Goodie Mob on tekemässä paluuta, mutta päivämääristä tai vuosista ei taida kenelläkään olla tietoa. Nauttikaa kuitenkin etelän hetelmistä!
sunnuntai 28. elokuuta 2011
ROOOTMIIHEEEEENVIIIMEMEENEE KESSÄÄÄBIISSEEE!1??!?1!?
ROTMÄÄS HERRÄ SSS TNÄHÄÄN PÄVVÄÄÄN HRIIVEESSÄÄ RAPPELIISSAAJONUKUUN KMALALAAN LSLUTIKAAANVIRESTÄÄ!1!! HYYYYÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖKKKK!11!!!21! JJAAA STIIT NÄNÄÄÄBLOGGAARIIT KIIII SNOANOO EET ROTTA MIÄÄHEEEN KSESÄÄBISSEEET PITTTÄÄ LPETETAAA?!1+!?! VTTUUU MITTÄÄÄ SNOTAAAAA!1!!!!!!! SNEEEPÄ TAKKIII ROTMEEESLATAAA SLELASIIÄÄNNIII NYYYTTBLGOGIIEETTERIIN ETTETETE KSKOKAAA TUU ENNEÄÄÄ SLELASIII KLULEMAAA KU NOOO HOMHOOT BGLOGGARIIIT O NINIVIITTTUNN PRSEESSTÄÄ!11!!!!!!!!!!!!!!
TÄÄLTTÄÄ TETEEE SAAATAATAATTEE TNUTUMAAAN KU ROTTTIIMEES NÄKKEEEE TEEDÄÄÄTTT!!! MUUUN KESSSÄBIIISSEEEEEIIII LPETETAAAA TOSTAA NOON VAAAA!!!! vttuuUUUUUU1!!!!!!!!!!
TÄÄLTTÄÄ TETEEE SAAATAATAATTEE TNUTUMAAAN KU ROTTTIIMEES NÄKKEEEE TEEDÄÄÄTTT!!! MUUUN KESSSÄBIIISSEEEEEIIII LPETETAAAA TOSTAA NOON VAAAA!!!! vttuuUUUUUU1!!!!!!!!!!
keskiviikko 24. elokuuta 2011
Viikon klassikko: Jeru The Damaja - Come Clean
Sokeriblogi tarjoaa tällä viikolla klassikkohiphopin ystäville varsinaista herkkua Jeru The Damajan muodossa. Vuoden 1994 albumilta The Sun Rises In The East lohkaistu "Come Clean" on vuodesta 1986 räppäilleen Jerun ensimmäinen suurhitti, jolla mies murtautui räpskenen sydämeen. Koko albumin tuotannosta vastaa kukas muu kuin itse DJ Premier ja herrojen nyt päättynyt yhteistyö kantoikin hedelmää useiden vuosien ajan. Vaikka Jeru The Damaja ei olekaan urallaan nauttinut listamenestyksestä monien muiden starojen tapaan on herralla huomattava maine undergroundpiireissä sekä sija kaikkien hiphopin ystävien sydämissä. Edelleen aktiivisesti, tosin harvoin, levyttävä Jeru The Damaja julkaisi edellisen pitkäsoittonsa Still Rising, joka viittaa miehen ensimmäiseen tekeleeseen, vuonna 2007. Uutta materiaalia odotellessa.
maanantai 22. elokuuta 2011
LAMLAMNANNTAA HITTEETJEÄÄ!!!!111
PRKLLEEE MIKÄKNÄK NKÄNNIIII PÄLLÄÄÄÄ1!1111!2!!"!" ROTAMAAMIEES OON TTAANUUU OVVÄÄÄHÄÄNÄ BINSEEEEE JANNAAPURRNIIN TTINIINAAA!1!111!"2 SEEEN KNUUKSIAAKSIIILAATEETAATAAN PINTTÄÄÄ HERRUUTUUUSBIISSIÄÄÄ1!!1! JEJEJEJEJEJEJJEJEJEJEJEJEJEJJEJEJEJEEJJEJE!11!!
perjantai 19. elokuuta 2011
Blockfest 2011 alkaa tänään!!
Lisää informaatiota festivaaleista löytyy osoitteesta www.blockfest.fi
Sokeriblogin toimitus on jälleen kokonaisuudessaan paikalla ja yritämme koota myös näistä festareista festivaaliraportin, jos jotain raportoitavaa ilmenee. Summer Up festivaaliraporttia siis vielä odotellessa.
torstai 18. elokuuta 2011
Viikon klassikko: Digable Planets - Rebirth Of Slick (Cool Like Dat)
Vuoden 1993 parhaan hiphopesityksen grammyvoittaja Digable Planets -trio tarjoaa tämän viikon klassikkomme. Tämä vuonna 1992 New Yorkissa perustettu ryhmä koostuu artisteista Butterfly, Doodlebug sekä naisäänestä Ladybug Mecca. Yhtye julkaisi pian muodostumisensa jälkeen esikoislevynsä Reachin' (A New Refutation of Time and Space) ja hurmasi yleisön sekoittamalla hiphopia ja jazzia ennennäkemättömällä tavalla. Kyseiseltä levyltä lohkaistiin myös yhtyeen menestyksen tae, singlerykäisy, "Rebith Of Slick (Cool Like Dat)", jonka jotkut hiphopia kauemmin seuranneet voivat muistaakin. Yhtye julkaisi seuraavan levyn vuonna 1994, joka ei saavuttanut ensimmäisen levyn suosiota ja pian tämän jälkeen Digable Planets hajosikin, kunnes 2005 seurasi uusi tuleminen. Tarina siis jatkuu.
lauantai 13. elokuuta 2011
KESSÄÄ KESSÄÄÄ ROTAAANKESSSÄÄÄ!1!!!!
NYYT LIKKUTETAANSITTÄ VRATTALOO NAASTEET!1!!!! MIKKÄ MENOO!?!?!!????+ OONKO KOVVAA MENNOO?++??? TÄÄLÄ OOO KOVVAA TAVVARAAA TRAJOLAAA KAKIILE HALUKKAALE NRAATUILEEJAMUULEE SLUUTIKILEEE!1!1!! LIIKKUTETTAAN SIIITTÄYHEESSÄÄÄ JOOKKOOSKOOKKOSS?1????+? NAAATTIA NAATTIAAAA!1!!!
keskiviikko 10. elokuuta 2011
Viikon klassikko: Common - I Used To Love H.E.R.
Viikon klassikon esittäjä Common, uransa alussa Common Sense, on pitkän uran tehnyt räppäri, mutta nykyisin pääpainoisesti näyttelijä. Jo vuonna 1991 uransa aloittanut herra on julkaissut ensimmäisen soololevynsä vuonna 1992 ja esiintynyt muun muassa osana Soulquarians yhtyettä. Varsinaisen läpimurron herra teki vuonna 1994 ilmestyneellä levyllä Resurrection ja tältä julkaistulta singlellä "I Used To Love H.E.R.", joka on tietenkin myös tämän viikkoinen klassikkomme. Kyseistä biisä onkin tituleerattu erääksi kaikkien aikojen parhaaksi hiphopklassikoksi. Kuunnelkaa ja päätelkää itse.
sunnuntai 7. elokuuta 2011
ROTAAN KESSÄ JATAAKUUU JA JATAKUU JA EI LOPPU KSOKAA!!1J
JJEEEE!"!!! MIIKKÄ O MENNO?!?!!1? KAKIIILLA HYVVÄÄ KESSÄFILLIKSEEET?!?!?? VRASIINKI NRATUULLA??????++ ROTMIESTÄÄ EI KINNOSTAAA OKEEN TEE KNUDIIT VAN ANOOSTAAN SLUTTKAAAT!!!!1! MUUUT KAKII ÄJÄÄTT O VREMAA SAAMMAMAMIELTÄ?!?!?!?1 NNYYT MENEEE LIIAASYVÄÄLISEEKSIII MUUTTT KSOKAAA UUULTKAAATMAARSSSI VIKONLPPUUUNA NINN SEE O KESSÄLAASSOONKII MENINNKIII!1!!!!!! NAATITAA NAATTITAAA!!!!1!
torstai 4. elokuuta 2011
Viikon klassikko: M.O.P. - How About Some Hardcore?
Sokeriblogin viikon klassikko palaa kesälomilta ja tuo mukanaan energiaa suoraan Yhdysvaltojen itärannikolta 90-luvun alkumetreiltä. "How About Some Hardcore" oli M.O.P. -kaksikon ensimmäinen varsinainen hitti ja nostikin Lil' Famen sekä Billy Danzen koko maailman tietoisuuteen. Kyseinen klassikko löytyy yhtyeen ensimmäiseltä viralliselta kokopitkältä vuodelta 1994 To The Death. Myöhemmin useita levyjä ja 2000-luvun taitteessa erittäin suureen maineeseen noussut yhtye jatkaa edelleen musiikin parissa ja tänäkin vuonna on odotettavissa tuoretta M.O.P. musiikkia jokaisen hiphophenkisen ihmisen iloksi. Nauttikaa!
maanantai 1. elokuuta 2011
ROTAAKESÄÄÄ JATAJJKUUU!1!1!
VOVTTU!!111 NYMNIII ROTTIMIHEE VKLOOPUU PTKÄÄKSJAAEENÄÄ LOOPUAAA11!!2!" JA KSÄÄ VVAA JTKAAKUU JAJATKUU!1!! ROTAAAKIII JATKAKIIMYS KESSÄÄ JA KVOVAASTI JTKAAKAAKII!11!!" BISSITKIIII VAN JTKUUUJANYY VOROOSA OO JOTTAA IMEEE SKEDAAA!1!!!"!11 sSEEE O ROTAAAKESÄÄÄÄ!1!!!1!!"!11"
ONGKS SEE VAN ROOT TAA VAAAMIIKSNÄÄ NAASSEEET KULLOSTAA ANAAMIHELTÄÄ??+?```?
ONGKS SEE VAN ROOT TAA VAAAMIIKSNÄÄ NAASSEEET KULLOSTAA ANAAMIHELTÄÄ??+?```?
Tilaa:
Kommentit (Atom)