keskiviikko 12. elokuuta 2015

Sokeriblogin kesän ja syksyn keikkakatsaus

Pitkästä aikaa on tullut aika paneutua Suomenmaan keikkatarjontaan. Kevät ja alkukesä tarjosivat mielenkiintoisia esiintyjiä aina kotimaisista vakiokeikkailijoista kansainvälisiin tähtiin. Minkälainen tarjonta onkaan vielä luvassa?

Kesän festarit alkavat olla jo lusittu, mutta pari mielenkiintoista festaria on vielä jäljellä, kuten aina myönteisesti yllättävä Flow, esiintyjäjulkaisuiden antikliimaksin tarjonnut Blockfest sekä uudempi festaritulokas Seinäjoki HipHop Festival.

FLOW
14.-16.8. järjestettävä Flow tarjoaa hiphopmusiikin saralla hieman perinteistä erikoisempaa menoa. Tänä vuonna lauteille nousevat kuitenkin sellaiset suurtähdet kuin Run The Jewels sekä Tyler, The Creator. Hieman kotimaiselle yleisölle tuntematonta sakkia edustavat taas ILoveMakonnen, Flying Lotus, Future Brown sekä Grimemusiikin supertähdet Wiley & Skepta. Suomalaisista artisteista mainittakoon ainakin Paperi T ja Likainen Etelä. Muutakin katsomisen arvoista varmasti löytyy ja Flow paras puoli onkin se, että aina löytyy jotain uutta ja yllättävää.

BLOCKFEST
21.-22.8. Tampereella järjestetään perinteisesti Blockfest. Jo suurten festareiden kategoriaan paisunut hiphopfestivaali tarjoaa vain vähän yllätyksiä ja lavoilla nähdäänkin pääasiassa tuttuja kotimaisia naamoja. Tämän vuoden vetonaulaksi naulattiin vuoden antikliimaksinkin kriiterit täyttävä Cheek paluukeikkoineen. Ulkomaista tarjontaa festareilla on tänä vuonna runsaasti, kuten pitkänlinjan tekijät Havoc ja Prodigy, eli Mobb Deep, joista jälkimmäinen on harvemmin ulkomaan keikoille eksynyt. Muita ulkomaisia esiintyjiä ovat T.I., Wiz Khalifa, Ty Dolla $ing sekä Kid Inkin korvaava Young Thug.

SJHH
4.-5.9., nimensäkin mukaan Seinäjoella, järjestettävä Seinäjoki HipHop Festival kerää kasaan kotimaisten lavojen tuttuja kasvoja sekä muutamia pieniä yllätyksiä. Vetonaulana toimivat kotimaisista nimistä Asa sekä Laineen Kasperi & Palava Kaupunki. Ulkomaista väriä festivaaleille tuo amerikkalainen naisräppäri Gavlyn, joka on kotimaassaankin pienen marginaalin artisti. Muita yllättäviä vetoja festivaaleilla on Alamaa, Anniina & Antisankari, Laiska Leppone & Timo Kotipoltto sekä Tomi Randomi. Suomalaisen hiphopin ystävälle Seinäjoki HipHop Festival tarjoaa selkeästi eri makuisen kattauksen, kuin suuremmat vastaavat tapaukset.

Syksyn keikoilla taas nähdään monipuolisesti kansainvälisiä artisteja pääsääntöisesti rapakon takaa.

5.9. Tommy Cash (EE), Allu Kala & Big Wallu @ Kulttuuritehdas Korjaamo, Helsinki
10.9. DJ Premier & his live band (US) @ Nosturi, Helsinki
16.10. Embla Presents: B. Dolan Kill The Wolf - World Tour @ Cafe Mascot, Helsinki
15.11. Kid Ink (US) @ The Circus, Helsinki
16.11. Rae Sremmurd (US) @ Tavastia, Helsinki
22.11. Yelawolf (US) @ Tavastia, Helsinki
25.11. Blackalicious (US), Tre Funk III @ Klubi, Tampere
27.11. The Underachievers @ Tavastia, Helsinki
4.12. Joey Bada$$ @ Tavastia, Helsinki

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Hyvää juhannusta!

Keskikesä on täällä! Eipä muuta kuin hyvää juhannusta koko Sokeriremmin puolesta!

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Viikon artikkelit

Sokeriblogin "uutisartikkelit" palaavat pieneltä tauolta. Sokeri 3 julkaisun jälkimainingeissa artikkeleiden kahlaamistahti hidastui, mutta nyt ollaan palattu takaisin eetteriin! Luettavaa siis piisaa.



Is Eminem Hip-Hop’s Elvis? This Rapper Thinks So (Henry Mansell, The Urban Daily)

Suge Knight, Ice Cube And Dr. Dre Hit With Wrongful Death Lawsuit (Tanay Hudson, Allhiphop.com)

Twista Says Artists Can Be Successful Just By Having A Cult Fanbase (Paul Meara, HipHopDX.com)

Wreckx-N-Effect Are Back, New Album & Tour (Houston Williams, Allhiphop.com)

In Addition To A New Tour, Janet Jackson Will Release An Album This Fall (Camille Augustin, Vibe)

Snoop Dogg's Discusses Unreleased Nate Dogg Track (Christopher Harris, HipHopDX.com)

Geto Boys Announce Their Return With The ‘Office Space’ Tour (Iyana Robertson, Vibe)

Ja Rule Recalls TVT Records Not Signing Jay Z, DMX, Snoop Dogg Or Dr. Dre (Christopher Harris, HipHopDX.com)

Idris Elba Makes Rapping Look Easy On Skepta’s ‘Shutdown’ Remix (Ariel Cherie, The Urban Daily)

Eminem & Dr. Dre Advice Detailed By dEnAuN (Christopher Harris, HipHopDX.com)

GZA Speaks: The Lost Art of Lyricism (The GZA, Cuepoint)

torstai 30. huhtikuuta 2015

Hyvää vappua!

Vappu on yhtä juhlaa! Älkäämme kuitenkaan unohtako, että se on aito työväenjuhla. Työmies nousee vielä sorron suosta!



lauantai 18. huhtikuuta 2015

Sokeri 3 levyjulkkarit TÄNÄÄN!

Jo pitkään työn alla ollut Sokeri-saagan kolmas osa, Sokeri 3, näkee tänään päivänvalon. Levyn julkistusta juhlitaan Salon Hometown-ravintolassa tänään 18.4. klo 21.00 alkaen. Paikalla koko SUGR-jengi sekä lämmittelijöitä. Hiphop on päivän sana.



perjantai 17. huhtikuuta 2015

Viikon artikkelit

Viikko on taas vierähtänyt ja maailmassa tapahtunut paljon asioita. Emme puutu eduskuntavaalikeskusteluun, vaikka kuinka mieli tekisi. Emme myöskään tuo esille mitään päivänpolttavia kysymyksiä, niitä voitte lukea iltapäivälehdistänne. Viikon artikkelit sisältävät sitä itseään. Lue!



Kanye And Kim Are On TIME’s ‘100 Most Influential People’ List Because Of Course (Yvette Brown, Vibe)

Wiz Khalifa’s ‘See You Again’ Sets Two Records On Spotify (Tanay Hudson, Allhiphop.com)

Suge Knight Will Stand Trial On Murder Charges & Has Bailed Reduced (Danielle Harling, HipHopDX.com)

Allen Iverson Names His Top 10 Rappers Of All Time (Yohance Kyles, Allhiphop.com)

Iggy Azalea Answers Those Ghostwriting Rumors By Explaining How Songwriting Credits Work (Bansky, The Smoking Section)

Two Of The Most Exciting Movies Of The Year Have New Trailers (Sofiavergara.com)

Cam’Ron’s Still Against Snitchin’ In 2015 (Chet Manley, The Smoking Section)

WTF? Lil Wayne Accused Of Pulling Gun On Bus Driver (Houston Williams, Allhiphop.com)

Snoop Dogg Reportedly Invests In Marijuana Delivery Company Called Eaze (Henry Mansell, HipHopDX.com)

Alicia Keys to be Honored at Tonight’s Grammys on the Hill Awards (Rhonda Nicole, The Urban Daily)

Afrika Bambaataa Says Tupac & Biggie Beef Could Have Been Avoided (Danielle Harling, HipHopDX.com)

Man Accuses Girlfriend Of Sleeping With Entire Wu-Tang Clan on ‘Divorce Court’ (bjosephsny, The Urban Daily)

Kanye West Swims With Fans At Free Concert In Armenia (Christopher Harris, HipHopDX.com)

Lil Wayne Says "Free Weezy Album" "Is My Best Work Yet" (Jay Balfour, HipHopDX.com)

Ensi viikkoon!

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen, pääsiäinen, pääsiäinen

Rikasta ja munakasta pääsiäistä! Parempi pupu pivossa kuin kymmenen jossain muualla. Munat matkaan ja menoksi!

torstai 2. huhtikuuta 2015

SUGR - Saloshittii

Sokeri 3 on kohta täällä! Ennen sitä voi kuitenkin tuudittautua visuaalisen taiteen parhaimmistoon ja komeisiin miehiin. Tätä kaikkea tarjoaa SUGR-kollektiivin esikoisvideo Saloshittii. Kyseinen kappale löytyy myös 18.4. julkaistavalta pitkäsoitolta, kuten 16 muutakin ihokarvat nostattavaa biisiä. Ole kuulolla ja pidä varasi!



Videon kuvaamisesta, ohjaamisesta ja leikkaamisesta kiitokset Konna Filmille. Hienoa työtä, eikö?

perjantai 27. maaliskuuta 2015

perjantai 6. maaliskuuta 2015

perjantai 6. helmikuuta 2015

Viikon Bob Marley

Tänään reggaelegenda Robert Nesta Marleyn syntymästä tulee kuluneeksi 70 vuotta. Sokeriblogi nostaa maljaa ikonille, joka poistui keskuudestamme liian aikaisin.