tiistai 27. heinäkuuta 2010

Sokeriblogin Wu-Tang spesiaali!!

Tänään on luvassa Wu-Tang spesiaalia Sokeriblogin tyyliin tämän päiväisen Wu-Tangin Suomen keikan kunniaksi. Spesiaaliimme kuuluu Wu-Tang videoita vuosien varrelta, niin itse Clanilta kuin jäseniltäkin.


Clanin tarina alkoi vuonna 1993 itsenäisesti julkaistulla singlellä "Protect Ya Neck", joka sai aikaan huomattavaa hälinää undergroundpiireissä. Myöhemmin kalastelu levy-yhtiöiden parissa johti levytyssopimukseen Loud Recordsin kanssa ja Enter The Wu-Tang (36 Chambers) julkaistiin.



Erityisesti kriitikoiden ylistämä ensimmäinen Wu-Tang -albumi osoittautui myöhemmin varsinaiseksi klassikoksi hiphoppiireissä. Levy poiki useitakin hittejä, joista yksi esimerkki on "Can It Be All So Simple".



Ensimmäisen koko Wu-Tang Clanin yhteisen levyn jälkeen alkoi jäsenten sooloalbumien ensimmäinen aalto. Levyjä julkaisivat mm. RZA, Gravediggaz yhtyeen kanssa, Method Man, Ol' Dirty Bastard sekä Raekwon. Myös Ghostface Killah ja GZA kantoivat kortensa kekoon ennen seuraavaa Wu-Tang -albumia. Raekwonin Only Built 4 Cuban Linx... sekä GZA:n Liquid Swords muodostuivat varsinaisiksi klassikoiksi. Raekwonin levyltä lohkaistu single "Ice Cream" oli yksi suurimpia hittejä tältä ajalta.



Wu-Tang Clanin seuraava albumi oli Wu-Tang Forever vuodelta 1997, joka on toistaiseksi Wu-Tangin menestyksekkäin levy. Levyltä lohkaistiin vain yksi single "Triumph". Kuitenkin erittäin eeppiseksi muodostunut kappale on yksi Wu-Tang Clanin tunnetuimpia hittejä.



Wu-Tang Foreverin jälkeen jatkui jäsenien soololevyjen sarja. Myös kaukaisemmat Wu-yhteisön jäsenet julkaisivat levyjä, joista ehkä paras esimerkki on kokoelmalevy Wu-Tang Killa Bees: The Swarm, joka oli myös hyvin menestyksekäs ja sisälsi kappaleita myös Wu-Tang jäseniltä itseltään. Soololevyjen julkaisuista ehkä yksi mieleenpainuvimmista oli Ol' Dirty Bastardin toinen soololevy Nigga Please ja tältä levyltä lohkaistu kappale "Got Your Money".



Seuraavaksi koko klaani julkaisi yhdessä levyn The W vuonna 2000. Levy sai kohtalaisen vastaanoton kriitikoilta ja oli myyntimenestys. Levyltä julkaistiin muutamat singlet, joista "Cravel Pit" oli menestyksekkäin. Kolmen videon sarjaan, joissa klaani matkasi halki aikojen, kuuluivat myös "Careful (Click Click)" ja "Protect Ya Neck (The Jump Off)".



The W:n jälkeen Wu-Tang Clan julkaisi jo heti seuraavana vuonna Iron Flag -albumin. Tämä levy sai myös hyvän vastaanoton kriitikoilta, mutta fanit eivät ottaneet levyä omakseen. Levyllä oli normaalia enemmän muiden kuin RZA:n tuotantoa ja tyyli oli erilainen kuin aikaisemmilla levyillä. Levy poiki myös vain yhden kohtalaisen hitin, "Uzi (Pinky Ring)".



Iron Flagin jälkeen oli vuorossa taas jäsenten soolelevyjen aalto. Tällä kertaa menestyksekkäimmän levyn sai aikaan Method Man, joka tosin ei itsekään ollut kovin tyytyväinen Tical-sarjansa kolmanteen osaan. Myös Ghostface Killah sai aikaan jonkinlaista liikettä levyllään The Pretty Toney Album. GZA julkaisi myös jo neljännen soololevynsä Legend Of The Liquid Swords:n, joka sai kriitikoilta ja faneilta erinomaisen vastaanoton. Levyn suurimmaksi hitiksi muodostui "Knock Knock".



Näiden soolevyjen jälkeen klaani piti yhteyselossa pitkähkön tauon, mutta Ol' Dirty Bastardin kuolema vuonna 2004 sai aikaan uutta liikehdintää klaanin parissa. Muutama vuosi myöhemmin useat jäsenet julkaisivat jälleen soololevyjänsä ja uusi Wu-Tang Clan albumi antoi edelleen odottaa itseään. Muun muassa Ghostface ja Method Man julkaisivat sooloalbumejaan ja Ghostface muutaman vuoden ajanjaksolla jopa kolme. Menestyksekkäin tuon jakson kappaleista julkaisi jälleen vuorostaan Ghostface, jonka "Back Like That" oli suurehko hitti Atlantin tuolla puolen.



Uusi ja toistaiseksi viimeisin Wu-Tang Clan -albumi näki päivänvalon vuonna 2007. 8 Diagrams levy ei ollut edeltäjiensä vertainen myyntimenestys, eivätkä fanit ja kriitikotkaan ottaneet levyä avosylin vastaan. Levy jäikin muun muassa kovempien Wu-Tang jäsenten soololevyjen jalkoihin. Kuitenkin levyltä lohkaistiin yksi single "The Heart Gently Weeps".



8 Diagramsia seurasi jälleen muutama Wu-Tang soololevy, joista merkittävimmän julkaisi Raekwon, jonka vuoden 1995 Only Built 4 Cuban Linx... sai seuraajan Only Built 4 Cuban Linx... Pt. II. Myös GZA:n Pro Tools, U-Godin Dopium sekä RZA:n Digi Snacks seurasivat piakkoin 8 Diagramsin jälkeen. RZA:n Digi Snacks ei muodostunut suureksi menestykseksi, mutta fanit ja kriitikot ottivat levyn avosylin vastaan. Digi Snacksilta lohkaistiin myös yksi single, "You Can't Stop Me Now", joka hyvin edustaa RZA:n tämän hetken tyyliä.



Vuoden 2010 alussa Method Man, Ghostface Killah ja Raekwon liittyivät yhteen ja julkaisivat Wu-Massacre nimeä kantaneen levyn, joka toi Wu-Tang Clan meiningin jälleen ajankohtaiseksi. Luvassa onkin useita soololevyjä muun muassa Method Manilta sekä GZA:n jatko-osa legendaariselle Liquid Swordsille.



Wu-Tang is FOREVER!!

1 kommentti: