keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Pauli P studiossa!

Jou jou kaikki hikiset pikku räppinörtit! Tästä alkaa sokeriblogin uusi juttusarja aiheena: räppilevyn teko!
Suurin osa lähipiiristä, jotka on jollai asteella olleet tietoisia siitä että oon piiitkääkin pidemmän tauon jälkeen mennyt nousukännin värittämistä puheista ja visioista tekoihin ja alkanut ihan konkreettisesti kasaamaan sitä levyä, ovat jo useita kuukausia sitten menettäneet toivon sen suhteen että tästä joskus jotain valmistakin tulisi. Ehkäpä juuri siksi sokeriblogin päätoimitus pyysi kirjoittamaan jonkinlaisen semi-viikoittaisen juttusarjan siitä miten levyntekoprosessi edistyy, joten lässytys sikseen ja asiaan:
Tällä hetkellä levyä on tehty ehkä n. 4 kuukautta. Tuloksena on tähän mennessä 2 biisiä valmiiksi kirjotettuna, kahden nauhoitusvalmiin biisin lisäksi levyllä on nimi (Lempimusaa), suurin osa biiteistä on valittu ja myös suurin osa vierailijoista sovittu. Kovinkaan kovaa kiirettä ei siis todellakaan olla pidetty.
Alkuperäinen kunnianhimoinen tavoite oli saada lätty valmiiksi ja painosta kesään mennessä. Tähän ikään mennessä olis ehkä pitänyt tietää paremmin ja olla asettelematta mitään helvetin aikatauluja. Muutamia tekosyitäkin mulla tietysti on viivästymiseen ja laitteistonkin kanssa on ollut jatkuvaa säätämistä, mutta nyt pitäis olla muut hommat suurimmaks osaks hoidettu, musaromut pääpiirteittäin kunnossa ja sitä aikaa riittävästi alkaa kunnolla tekemään tätä levyä.
Bygimiseen ei pitäs olla siis enää mitään syytä ja levystä ois kohtuullista odottaa jopa valmista, ainii mut kesä tais just alkaa....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti