tiistai 6. syyskuuta 2011

Räptähtiä tulossa Suomeen!!

Sokeriblogin keikkailupäivitys kertoo tänään 6.9., että Suomeen ja erityisesti Helsinkiin on saapumassa tämän viikon perjantaina länsirannikon legenda ja tv-hahmo Xzibit. Xzibit esiintyy Helsingin The Circuksessa siis 9.9. ja liput keikalle kustantavat ennakkoon vain 15 euroa! Monessa sopassa keitetty Xzibit lienee keikkaillut aikaisemminkin Suomen kamaralla, mutta tästä ei bloggaajilla ole varmaa tietoa. Lippuja voi etukäteen kalastella LiveNationin sivuilta tai Tiketistä.

Launtaina (8.9.) The Cirkuksessa olisi tarjolla ruotsinkielestä pitäville tai sitä ymmärtäville pitkään odotettu artistivieras naapurimaasta, nimittäin legendaarinen Petter! Keikan hehkua saattaa hieman heikentää se, että kyseessä taitaa olla yhteiskeikka Fintelligens poppoon kanssa. Ja mukana menossa ovat tietenkin Timo Pieni Huijaus sekä Redrama. Liput keikalle kustantavat etukäteen Tiketistä 18 ja ovelta 20 euroa. Lisää infoa Tiketin sivuilta.

Myös toinen ja vielä legendaarisempi länsirannikon kasvatti DJ Quik astelee Virgin Oil Companyn lavalle 25.9. Westcoast saundien taustalta löytyvä Quik on melkein äskettäin julkaissut uusimman levynsä The Book Of David ja tämän lisäksi vaikuttaa edelleen kovasti eri räppäreiden tuotantopuolella. DJ Quik siis Helsingin Virgin Oil Companyssa sunnuntaina 25.9. ja liput keikalle 20€ Tiketistä. Olkaa paikalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti