Koska Sokeriblogissa arvostetaan todellisia hiphopklassikoita on tällä viikolla klassikkovuorossa Geto Boysissa uransa alaoittanut Scarface. Scarface murtautui hiphopskeneen siis edellä mainitun yhtyeen riveistä, mutta pikaisesti riuhtaisi hyvin menestyksekkäälle soolouralle. Herran uran merkkipaaluiksi voidaan luokitella ensimmäinen sooloalbumi Mr. Scarface Is Back, seuraava menestys albumi The Diary, ensimmäinen Billboardin albumilistan ykkönen The Untouchable sekä viimeiseksi jättimenestykseksi jäänyt albumi The Fix. Myös myöhemmät albumit ovat edellä mainittujen lisäksi keränneet ylistystä niin kriitikoilta, kuin musiikinkuluttajiltakin. Toistaiseksi herra Scarface jatkaa vuoden 2010 lopetuspäätöstään, mutta niinkuin tiedämme, mikään ei välttämättä ole lopullista. Tämän viikkoinen klassikko on valittu herran kolmannelta levyltä The Diary vuodelta 1994. Kyseessä on kulttimaineeseen noussut, Mr. Scarfacen ensimmäinen suurhitti "I Seen A Man Die" tai Yhdysvaltalaisen sensuurikoneiston muuttamana "I Never Seen A Man Cry". Annetaan kappaleen puhua puolestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti