keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Viikon klassikko: Large Professor - Ijuswannachill

Large Professor on hiphoppiireissä paremminkin tunnettu tuottajana, eikä niinkään kyvykkäänä MC:nä, mutta vuoden 1996 soolohittinsä "Ijuswannachill" myötä herran lyrikaalisetkin taidot pääsivät esille. Samaisena vuonna herran ensimmäinen sooloalbumi The LP piti saada julkaistua, mutta levy-yhtiön kikkailun takia albumi julkaistiin harmillisesti vasta vuonna 2009. Albumille piti päätyä myös single "The Mad Scientist", joka sai julkaisunsa myös vuonna 1996. Large Professor aloitti uransa Main Source yhtyeessä 1980-luvun lopulla. Tuotantoaan herra on päässyt esittelemään muun muassa Nasin legendaarisella Illmatic albumilla sekä useiden muiden artistien kuten Commonin ja Busta Rhymesin levyillä. Varsinaisia sooloalbumeita vasta vuodesta 2001 julkaissut Large Professor on saanut julkaistuksi The LP:n lisäksi pari albumillista soolomateriaalia ja muutaman albumillista instrumentaaleja.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Rotaan kessähiitti!!1 2012!!1!!!!

JE JEJE JEEE!!! SE OO HVYVÄÄÄ JUUSSSIAAA KAIKILEEE OSAALISIIILEEJAAOSAATTOMIILLEEEE!!!! VRASIINKII YLÄOSAATTOMILEEE NRATUILEEEE!!!!! NYYY TULEEE EHKKÄÄKOKKOO JUSSIINE JA KESSÄÄN KOVIMPAA STYYYGIÄÄ JOTTEEN OTAKAAA KIINIII IDEAASTAAA JA NAATITAAAAA!!!!!! JA RILLATAAAAAN!!! JAAA KIISSAAT JATAKUUUUU!!!!!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Viikon klassikko: Masta Ace - Born To Roll

Masta Ace on yksi 1990-luvun alun merkittävimpiä undergroundhiphopin hahmoja. Ja siksipä olimmekin Sokeriblogissa erityisen järkyttyineitä siitä, ettemme ole herran soolotuotanto julkaisseet klassikkosarjassamme. Nyt on siis korkea aika korjata tämä vääryys ja esitellä herran ensimmäinen varsinainen listoille noussut "crossover" hitti "Born To Roll". Vuoden 1993 albumilta SlaughtaHouse löytyy myös muita legendaarisia hiphopkappaleita, kuten "Jeep Ass Nigguh" sekä "Saturday Nite Live". Kuitenkin "Born To Roll" oli se kappale, ja itseasiassa "Jeep Ass Nigguh" kappaleen remixversio, joka nosti Masta Acen suuren yleisön tietoisuuteen ja näitä "klassikoita" olemme blogissakin viljelleet alituiseen. Masta Acen ura sai alkunsa jo 80-luvun puolella legendaarisen Juice Crewn parissa. Vuonna 1990 Masta Ace julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Take A Look Around ja kaksi seuraavaa albumia vuoden 1993 SlaughtaHouse ja vuoden 1995 Sittin' On Chrome albumit yhdessä yhtyeensä Masta Ace Incorporatedin kanssa. Vuonna 1994 Masta Ace teki lyhyen stintin Crooklyn Dodgerseissa, jotka esiintyivät Spike Leen elokuvan Crooklyn soundtrackilla. Seuraavaa herran soolojulkaisua saatiinkin odottaa uudelle vuosituhannelle asti, mutta vuoden 2001 Disposable Arts albumista lähtien Masta Ace on julkaissut tasaiseen tahtiin albumeita aivan viime keväälle asti.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Rottan kessähiitit 2012!1!!!

JEEE SE OO ROTTAAMIEEESTAAASKEERAAAN!!!!!! JA NYY KUU KAIKIIIOON TAAS PÄÄSY LINJOLEEE NII LATETAAA UUTA MAATSKUU INTERII JAA SEE OOONKINYY JALKAAAPILARIIII EIIKUU JALKAAPALLIIII!1!!!!!1 TIÄTEKSTEEE KU OON EMKISAT JA KAIKIII!!!!1 JEJEJJEJEJEJEEEE!!!! SE ON ROTAAAA MIEEEES!!!1!!! JA ANTAA PAUKUUU!!!

torstai 14. kesäkuuta 2012

Viikon klassikko: Company Flow - 8 Steps To Perfection

El-P  ja Mr. Len muodostivat Company Flown jo vuonna 1992 ja myöhemmin herrojen seuraan liittyi Bigg Jus. Vuonna 1993 yhtye julkaisi ensimmäisen singlensä "Juvenile Techniques". Seuraava single olikin sitten vuoden 1996 "8 Steps To Perfection", josta tuli yhtyeen läpimurtohitti. Samaisena vuonna julkaistiin yhtyeen ensilevy Funcrusher EP, jolta kyseinen single myös löytyi. 1997 päivänvalon näki ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa täysipitkä levy Funcrusher Plus, jonka  julkaisi legendaarinen Rawkus Records. Funcrusdher Plus levyä pidetään yhtenä merkittävimmistä 1990-luvun lopun julkaisuista ja on ehdottomasti klassikkomateriaalia. Bigg Jus jätti yhtyeen tavoitellakseen soolomenestystä ennen vuoden 1998 julkaisua Little Johnny From The Hospitul, joka sisälsi pääasiassa instrumentaaleja. Myöhemmin myös El-P lähti soolouralle ja muodosti jopa oman Definitive Jux levy-yhtiönsä. Mr. Len teki myös saman Dummy Smacks Recordingsin kanssa. Yhtyen on vuodesta 2007 puuhannut paluuta, mutta mitään merkittävää ei ole vielä saatu julkaistua.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Rotaan kesähitiit 2012!!!1!!

SE O NÄKKÖJÄN TAS KESSÄÄ!!1! JA KHOTAASAADAN JUHAN NUSSIMAAAAA!1!!!!! TAJUTAKSTEEE!??!!!?!?!+!? SEENPÄÄ TAKKIAA ROTA M. IEES LAITAA TÄNÄKII KESSÄNÄÄ TEILEE SELASIIHIITEJÄ EET SIIT ONNA OKSAA POISSA!1!!!!!! MUUT JSO NYY PITEEMITÄÄ PUHEETTA LATTETAAAN SEE EKAA JA EHKÄÄ PRASAS KESHITIIT MITTÄ ROTMIEES TIETÄÄNIIN EIKÖHÄÄHN LATETAA!1!!!!



MIKÄÄÄ KEEESTÄÄÄÄ!1!!!!!! EENS VIIKOON!!1!!!!!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Viikon klassikko: Do Or Die - Po Pimp (feat. Twista)

Viikon klassikko tulee tällä kertaa Chicagosta. Do Or Die löysi menestystä hiphoplistoilla kappaleellaan "Po Pimp", jonka AK-47, Belo Zero ja N.A.R.D. muodostama yhtye julkaisi itsenäisesti vuonna 1996. Menestyksen myötä yhtye otettiin Rap-a-lot Recordsin suojiin ja debyyttialbumi julkaistiin samana vuonna. Albumi Picture This päätyi Billboard listoilla aina Top 30 asti ja liidätti "Po Pimp" singlen kultamyyntiin. Myöhemmin yhtye palasi eetteriin levyllä Headz Or Tailz, joka oli myös menestys sekä vuoden 2000 menestysalbumilla Victory, jonka tuotannosta vastasi Irv Gotti. Yhtye nautti hetkellistä menestystä myös vuoden 2005 albumillaan D.O.D., jonka tuotannosta vastasi muun muassa Kanye West. Edelleen aktiivinen yhtye ei ole juurikaan julkaissut uutta materiaalia, mutta sitä odottaessa kannattaakin tutustua viikon klassikkoomme.