torstai 14. kesäkuuta 2012

Viikon klassikko: Company Flow - 8 Steps To Perfection

El-P  ja Mr. Len muodostivat Company Flown jo vuonna 1992 ja myöhemmin herrojen seuraan liittyi Bigg Jus. Vuonna 1993 yhtye julkaisi ensimmäisen singlensä "Juvenile Techniques". Seuraava single olikin sitten vuoden 1996 "8 Steps To Perfection", josta tuli yhtyeen läpimurtohitti. Samaisena vuonna julkaistiin yhtyeen ensilevy Funcrusher EP, jolta kyseinen single myös löytyi. 1997 päivänvalon näki ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa täysipitkä levy Funcrusher Plus, jonka  julkaisi legendaarinen Rawkus Records. Funcrusdher Plus levyä pidetään yhtenä merkittävimmistä 1990-luvun lopun julkaisuista ja on ehdottomasti klassikkomateriaalia. Bigg Jus jätti yhtyeen tavoitellakseen soolomenestystä ennen vuoden 1998 julkaisua Little Johnny From The Hospitul, joka sisälsi pääasiassa instrumentaaleja. Myöhemmin myös El-P lähti soolouralle ja muodosti jopa oman Definitive Jux levy-yhtiönsä. Mr. Len teki myös saman Dummy Smacks Recordingsin kanssa. Yhtyen on vuodesta 2007 puuhannut paluuta, mutta mitään merkittävää ei ole vielä saatu julkaistua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti