1990-luvun lopun yhtenä arvostetuimpana naisartistina tunnettu Lauryn Hill aloitti uransa jo 90-luvun alussa The Fugees yhtyeessä. The Fugeesin menestys vuoden 1995 albumilla The Score oli megalomaanista ja jatkoa odotettiin useita vuosia. Se mitä kuitenkin tapahtui, oli yhtyeen jäsenten siirtyminen soolourille ja jokainen jäsenistä myös menestyi yksikseen. Vuosi 1998 oli myös Fugeesien vuosi, sillä yhtyeen miesjäsenetkin niittivät menestystä omilla soolodebyyttialbumeillaan. Kuitenkaan kukaan ei osannut odottaa millaisen myräkän Lauryn Hill nostaisi. Esikoisalbumillaan The Miseducation of Lauryn Hill neiti Hill nousi Yhdysvaltojen listäykköseksi ja myi lopulta yli 19 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti. Levy oli myös kriitikoiden rakastama ja poiki Hillille useita palkintoja, kuten 10 Grammy-palkintoa vuoden 1999 Grammy-gaalassa, josta tuli ennätys. Levyltä löytyi myös useita hittejä, kuten klassikkomme "Doo-Wop (That Thing)", joka nousi myös listojen kärkeen, sekä muutama heikommasta listamenestyksestä nauttinutta single, kuten "Ex-Factor" ja "Everything Is Everything". The Miseducation Of Lauryn Hill oli niin menestyksekäs, että levylle odotettiin pikaista jatkoa. Kuitenkin Hillin henkilökohtaiset ongelmat sekä muut tekijät lykkäsivät seuraavaa julkaisua hamaan tulevaisuuteen. Vuonna 2002 Hill esiintyi MTV:n legendaarisessa Unplugged -ohjelmassa ja tämän konsertin taltioinnista julkaistiin levy, joka osoittautui myös jonkinlaiseksi menestykseksi. Vuoden 2002 jälkeen Lauryn Hill vetäytyi julkisuudesta ja on siitä lähtien esiintynyt enemmän tai vähemmän konserteissa tai hyväntekäväisyystapahtumissa ympäri maailmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti