keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Viikon klassikko: Poison Clan - Shake Whatcha Mama Gave Ya

Viikon klassikko vie näin kevään kynnyksellä ja pääsiäisen kunniaksi ajassa taaksepäin. Vuonna 1992 julkaistu pyllynveivausklassikko "Shake Whatcha Mama Gave Ya" oli aikanaan megahitti Yhdysvaltain eteläosissa ja nosti Poison Clan yhtyeen koko kansan korville. Poison Clanin tarina alkoi 1990 kun 2 Live Crew vaikuttaja Luke Campbell bongasi kaksikon Debonairen ja JT Moneyn. Tuohon aikaan Miamissa booty bass musagenre oli, 2 Live Crew:n ansiosta, joka päiväistä kauraa ja tähän samaan markkinarakoon oli Poison Claninkin tarkoitus iskeä. Ensimmäinen levy menestyi alueellisesti suhteellisen hyvin, mutta erimielisyyksistä johtuen Debonaire päätti jättää yhtyeen. Poison Clan muodostuikin oikeastaan JT Moneyn sooloprojektiksi, jossa muilla jäsenillä oli minimaalinen rooli. Vuoden 1992 Poisonous Mentality oli kohtalainen menestys ja "Shake Whatcha Mama Gave Ya" jättihitin ansiosta yhtye havaittiin myös muualla Yhdysvalloissa. Seuraava albumi oli jo varsinainen menestys, mutta yhteishengen ja jäsenlisäysten takia tätä menestystä ei pystytty toistamaan. Luken ja JT:n välit olivat ehtineet happamoitua ja vuoden 1995 Strait Zooism jäi Poison Clanin viimeiseksi albumiksi ja JT Money siirtyi virallisesti soolouralle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti