Klassikoiden metsästys johtaa yleensä teille tuntemattomille, mutta tällä kertaa palaamme ruotuun oikein rytinällä. Jurassic 5 on noussut legendaariseksi hiphopyhtyeeksi vuosien saatossa. Vähiten tähän suosioon ei ole vaikuttanut yhtyeen hittikappale "Concrete Schoolyard", joka on yksi kaikkien aikojen klassisimmista hiphoprykäisyistä. Vuonna 1993 alkunsa saanut Jurassic 5 koostuu kahden jo edesmenneen yhtyeen jäsenistä. Yhtyeeseen kuuluvat sellaiset nimet, kuin Chali 2na, Akil, Zaakir, Mark 7even sekä DJ:t DJ Nu-Mark ja Cut Chemist. Kaliforniasta kotoisin olevan poppoon ensimmäinen julkaisu näki päivänvalon vuonna 1995. Kappale "Unified Rebelution" ei kuitenkaan saavuttanut mainittavaa menestystä listoilla, mutta herätti yleisön kiinnostuksen. Tätä tietä jatkoi vuonna 1997 ilmestynyt Jurassic 5 EP ja heti seuraavana vuonna suuren levy-yhtiön julkaisema debyyttialbumi Jurassic 5. Esikoisalbumilta löytyy myös tämän viikkoinen klassikkomme. Yhtye julkaisi vuosituhannen alussa albumin Quality Control, jota seurasi vuoden 2002 Power In Numbers sekä toistaiseksi yhtyeen viimeisin ja menestyksekkäin albumi vuodelta 2006 Feedback. Vuonna 2007 yhtyeen jäsenet ilmoittivat Jurassic 5:n hajoamisesta, mutta tänä vuonna herrat ovat palanneet yhteen ja kierrelleet ympäri maailman festareita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti