Viikon klassikkona sipaistaan historian siipiä tälläkin kertaa. Vuorossa on edesmenneen, ja parhaaksikin räppäriksi tituuleeratun, The Notorious B.I.G.:n a.k.a. Christopher Wallacen muodostama superyhtye Junior M.A.F.I.A. Muita yhtyeen jäseniä olivat Lil' Kim, joka juuri tästä yhtyeestä nousi räpmaailman tähdistöön, The 6s tai 666, yhtye johon kuuluivat Lil' Caese, Bugsy, Capone, Chico ja Nino Brown, kaksikko The Snakes, jonka muodostivat serkukset Trife ja Larceny sekä MC Klepto. Tämä itseasiassa kahden yhtyeen ja parin artistin muodostama ryhmä julkaisi ensimmäisen ja ainoan levynsä vuonna 1995, kopioiden The Notorious B.I.G.:n debyyttialbumin menestyskaavaa. Conspiracy nousi Billboardin listalla kahdeksanneksi ja myi kultaa. Levyltä lohkaistu menestyssingle "Player's Anthem" nousi myös nopeasti listoille. Toinenkin singlelohkaisu, "Get Money", löysi tiensä listoille ja yhtyeen menestys oli taattu. Vuonna 1997 The Notorious B.I.G. kuitenkin ammuttiin Los Angelesissa ja näin myös Junior M.A.F.I.A.n taru oli lopussa. Osa jäsenistä on tosin yrittänyt herättää yhtyettä henkiin julkaisemalla samalla nimellä parikin levyä 2000-luvulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti