Vuosi 1998 oli ennen kaikkea No Limit Recordsin vuosi, mutta oli myös eräs artisti, joka päihitti koko levy-yhtiön, niin listamenestyksellä, kuin myynnilläkin mitattuna. Earl Simmons alias DMX otti vuonna 1998 Yhdysvaltojen hiphopskenen totaalisesti haltuunsa. Puolen vuoden sisään julkaistut albumit It's Dark And Hell Is Hot sekä Flesh Of My Flesh, Blood Of My Blood ylsivät molemmat Billboardin albumilistan ykkössijoille. Tämän lisäksi albumeita on tähän mennessä myyti yhteensä n. 10 miljoonaa kappaletta. Yksi menestyksekkäimmistä räpurista sai samalla alkunsa ja Def Jam Records lähti uuteen nousuun. Eikä DMX:n merkitystä Ruff Rydersin maailmanvalloitukselle voi myöskään vähätellä. DMX:n myötä syntyi myös kokonaan uudenlainen synkempi tyyli ja soundi jota monet yrittivät ja edelleen yrittävät matkia. Jo tavaramerkeiksi muodostuneet huudahdukset ja haukut saivat tuolloin ensi-iltansa. Molemmilta levyiltä löytyy kasapäin hiphopklassikoita ja levyt jo itsessään ovat merkittäviä hiphopklassikoita. DMX debyyttisingle "Get At Me Dog" nousi listoille ja saavutti kultaa vuoden 1998 alussa. Kaikkien, toivottavasti, tuntema hitti "Ruff Ryders Anthem" ei listasijoilla koreillut, kuten ei myöskäään "Slippin'", jonka singlejulkaisun b-puolena "Ruff Ryders Anthem" toimi. Yhdessä nämä singlet ovat myyneet yli 5 miljoonaa kappaletta. Räjähdysmäisen alkumenestyksen jälkeen DMX:llä oli asetettu suuria paineita, mutta mies selvisi niistä seuraavankin albumin, ...And Then There Was X, noustua Billboardin ykköseksi. Näin tekivät myös DMX:n seuraavat kaksi albumia, The Great Depression ja Grand Champ. Näyttelijän töiden, lakiongelmien sekä levy-yhtiön vaihdoksen takia kuudes studioalbumi, Year Of The Dog... Again, ilmestyi vasta vuonna 2006, mutta hävisi Billboardin ykkössijan vain 100 myydyllä albumilla. DMX on vankilatuomioiden ja muiden selkkausten jälkeen julkaissut uuden albumin 6 vuoden tauon jälkeen ja yrittää paluuta hiphopmaailman huipulle.
Get At Me Dog
Ruff Ryders Anthem
Slippin'
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti