sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Sokerihaastis: Takatalvi (Mci & Pauli P)

Useamman kuukauden ajan on ollut tarkoitus saada tänne blogiin myös haastatteluja, ja esittelyjä, jollain tavalla Sokeriblogiin liittyvistä "artisteista". Nyt viimein, jo muutaman kuukauden hautunut idea, on saatu toteutettua ja toivottavasti jatkossa on luvassa lisää.

Takatalvi (Mci ja Pauli P)
Jo pidemmän aikaa on yritetty saada kaksi nuorta miestä, jotka tunnetaan yhdessä nimellä Takatalvi, samaan huoneeseen allekirjoittaneen kanssa. Viimein huhtikuun alkupuolella aikataulut kohtasivat ja Takatalven pojat saatiin vastailemaan kysymyksiin, tai lähinnä kertomaan itsestään ja musiikistaan. Kuten odottaa voi, oli tilanne hieman kummallinen, koska kaikki tunsivat ja tiesivät toisensa jo entuudestaan. Jonkin verran uutta informaatiota saatiin kuitenkin irti haastattelun aikana. Heti alkuun pitää pahoitella audion puuttumista, sillä, kuten niin usein ennenkin, tekniset ongelmat osoittautuivat ylitsepääsemättömiksi. Tällä kertaa haastattelu siis vain ja ainoastaan tekstimuodossa.


Aluksi pyysin herroja kertomaan hieman taustoja projektista nimeltä Takatalvi ja myös hieman heistä itsestään.
- Takatalvi on kahden "räppärin", eli Mci:n ja Pauli P:n yhteisprojekti, suomalaista räppiä. Erilaista, tai ainakin niin me toivotaan. Takatalvi synty molempien aloitteesta, mutta suunnittelematta, lähes telepaattisesti. Molemmat olivat tehneet sooloprojekteja ja päätettiin vaan tehdä jotain yhdessä, kertoo Pauli P.
- Oli aikaa ja haluttiin tehdä jotain porukassa ja sitten molemmat vaan löysi toisensa, kommentoi Takatalven toinen osapuoli Mci. Mutta ei siis löydetty mitenkää eroottisessa mielessä, herra jatkaa.
- Pauli P:ltä tuli Lempimusaa levy joskus viime vuoden tammikuussa, tai jotain? Ja mun soolo tuli myös viime vuonna. Oltiin molemmille levyille tehty yhdessä pari biisiä ja sekin anto pohjaa Takatalvelle. Näin kertoo Mci.
- Joo, soolomatskua on tullu tehtyä ja aikasemmin, nuorempana, kun aloittelin hommia, ni jotain julkaisuja myös, ei niistä sen enempää, vastaa Pauli P.

Eli molemmilla herroilla on taustaa jo pidemmältäkin ajalta erilaisista yhteyksistä ja Takatalvi syntyi siinä sivussa kuin luonnostaan. Mutta miksi juuri Takatalvi?
- Niin kuin sanottu, molemmat olivat tehneet soolojutut valmiiksi ja sitten vaan piti tehdä jotain muuta, siitä se sitten lähti. Pauli P sanoo, eikä keksi oikein varsinaista syytä Takatalvelle.
- Nii, ei oikeestaan mitään syytä et miksi just Takatalvi, oishan sitä voinu tulla jotain muutaki, mutta näin kävi, kommentoi Mci.

Mitä Takatalvi sitten oikein pitää sisällään ja kuinka pitkään musiikkia on jo tehty ja vielä mahdollisesti tehdään?
- Takatalvi on ollu nyt olemassa viime kesästä, jolloin alettiin tekemään ekaa EP:tä nimeltä Paska Kesä. Ja sitten tehtiin vielä Nihkee Syksy ja nyt tulee siis 10.4. uusi julkasu Synkkä Talvi. Eli suhteellisen paljon lyhykäisessä ajassa on tullu tehtyä, sanovat herrat kuin samasta suusta.
- Jatko ei vielä oo selvillä pidemmälle, mutta tää vuodenaikasaaga tehdään päätökseen kevään aikana. Odotettavissa siis vielä yks Takatalvi julkaisu, ennen ku alkaa määrittelemätön tauko, selvittää Pauli P Takatalven tulevaisuutta.
- Nää nyt tehdyt levyt kertoo kahden kaveruksen seikkailuista ja erinäisistä kommelluksista joita matkalle mahtuu. Kannattaa kuunnella kaikki osat, niin tietää missä mennään, valottaa Mci.
- Ja tulevaisuudessa varmaan Takatalven resepti tulee muuttumaan, en mä usko, että lähdetään enää tekemään tollasta kerronnallista juttua, tai ainakaan noin laajana enää, Mci jatkaa ja Pauli P vahvistaa.

Entä sitten jatko? Jos Takatalvi siirtyy telakalle, mitä muuta on luvassa sillä aikaa? Musiikin teon lopettamisella ei kuitenkaan kumpikaan kavereista lähde edes spekuloimaan.
- Varmaan tehdään soolojuttuja, mulla ainakin on nyt projekti valmisteilla, johon kuuluu livesoitantaa ja paljon eri soittimia kitarasta huiluun ynnä muuta mielenkiintoista. Mutta rokkia en tee, kertoo Mci.
- On ollu puhetta esimerkiksi Ville Pään, LaabanValkoisen ja Rutun kanssa, että tehtäis jotain, ehkä koko porukalla, ehkä pienemmällä jengillä. Kaikenlaista on koko ajan päällä, varmaan myös vähän elektronisempaa saundia Pauli P:n tulevalle soololle ois luvassa, kertoo puolestaan Pauli P ja jatkaa: - Sit vielä ois sellanen projekti, ku Sokeri 3 tulossa, josta varmaan haastattelijaki saattaa tietää, vai?

Hiphopmusiikkia on siis luvassa kaksikolta Mci ja Pauli P jatkossakin. Myös isommalla porukalla projekteja on tulossa ja niihin saatetaan palata tässä blogissa myöhemmin. Lopuksi voidaan todeta, että haastattelu meni kaikin puolin mainiosti vaikka ääniraita jäikin puuttumaan. Eiköhän seuraava Sokerihaastis saada sitten eetteriin äänen kera. Sillä aikaa kannattaa tutustua Sokeriblogin muuhun tarjontaan.

Kiitokset Paulille ja Jannelle!

1 kommentti: