keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Viikon klassikko: Pharoahe Monch - Simon Says

Yksi vuosituhannen vaihteen kiistellyimmistä kappaleista on eittämättä Pharoahe Monchin "Simon Says". Sämpleongelmien sekä levyn myynnistävedon takia julkisuutta saanut kappale on kuitenkin myös eittämättä yksi hiphophistorian merkki tekeleitä. Pharoahe (Troy Jamerson) aloitti uransa Organised Konfusion yhtyeessä yhdessä Prince Po:n kanssa jo 80-luvun puolella. Organised Konfusion nousi 90-luvun puolivälissä yhdeksi vaihtoehtoisen hiphopin kuumimmista nimistä. Kuitenkin heikosti sujuneen albumimyynnin takia kaksikon tiet erkanivat. Vuonna 1999 Pharoahe Monch julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Internal Affairs, levy oli kriitikoiden ylistämä, mutta yllä mainittu sählinki sämplen kanssa vaikeutti ja lopulta pysäytti levyn myynnin. Kaikesta tästä huolimatta viikon klassikkomme "Simon Says" nousi Yhdysvaltojen listoille ja pääsi jopa parin elokuvan ääniraidalle. Ensimmäisen albumin aiheuttaman sotkun takia Pharoahe Monch julkaisi seuraavan sooloalbuminsa vasta vuosia myöhemmin, mutta on jatkanut aktiivisesti uraansa siitä lähtien.


2 kommenttia:

  1. Taidetaan käydä samoja klassikkolistoja läpi blogeissamme? :)

    Hieno biisi, yksi omista alltime-suosikeistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, biisi on mahtava. Ja hyviä biisejä sietääkin esitellä useammillakin foorumeilla :)

      Poista