torstai 23. toukokuuta 2013

Viikon klassikko: Cool Breeze - Watch For The Hook (feat. Outkast & Goodie Mob)

Cool Breeze, nykyisin Freddie Calhoun, nojaa vahvasti etelään ja erityisesti Atlantan seudulle. Dungeon Family piireistä Outkastin ja Goodie Mobin tavoin noussut Cool Breeze aloitti uransa 1990-luvun alkupuolella. Yleisön tietoisuuteen kyseinen artisti alkoi nousta 90-luvun puolivälissä esiintyessään muutamilla menestyksekkäillä Soundtrack-albumeilla. Debyyttialbumi julkaistiin vuonna 1999 ja se kantoi nimeä East Point's Greatest Hit. Levyn menestyksekkäimmäksi kappaleeksi, ja samalla Cool Breezen soolouran menestyksekkäimmäksi kappaleeksi, nousi viikon klassikkomme "Watch For The Hook". Tähän ei varmastikaan vähiten vaikuttanut kappaleella vierailevien Outkastin ja Goodie Mobin 90-luvun lopun valtaisa suosio. Cool Breezen, kuten monien muidenkin Dungeon Family -jäsenten albumit, oli tuottanut tuottajakokoonpano Organized Noize. Tuottajakollektiivin tavaramerkkisaundi saattoi myös osaltaan vaikuttaa Cool Breezen hetkelliseen menestykseen. Sooloura jäi Cool Breezen osalta lyhyehköksi ja jo vuonna 2002 herra oli lyöttäytynyt yhteen Sniper Unit -jäsenten kanssa ja perustanut yhtyeen The Calhouns, joka julkaisi samaisena vuonna toistaiseksi ainokaisen albuminsa Made In The Dirty South. Cool Breezesta ei tämän jälkeen ole kuulunut juurikaan mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti