keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Viikon klassikko: Pacewon - I Declare War

Pacewon on tullut tunnetuksi ennen kaikkea yhtyksistään Eminemiin ja D-12 kollektiiviin. Pacewon on, osana Outsidaz kollektiivia, esiintynyt myös, ei enempää eikä vähempää, The Fugeesin suurmenestysalbumilla The Score. Yhteistyöstä Fugeesin kanssa syntyikin viikon klassikkomme. "I Declare War" oli Outsidaz perustajajäsenen ensimmäinen varsinainen soolokappale, vaikkakin Outsidaz kädenjälki näkyy kappaleella vahvasti. Outsidaz, jonka Pacewon perusti yhdessä Young Zeen ja D.U.:n kanssa vuonna 1991, on yksi 90-luvun undergroundhiphopskenen suuria ilmiöitä. Soolouraa Pacewon pääsi varsinaisesti tekemään vasta 2000-luvun puolella, julkaistuaan debyyttialbuminsa Won vuonna 2002. Kaupallista menestystä herra ei ole juurikaan nauttinut, mutta hiphoppiireissä Pacewon on ollut vakionimi jo parin vuosikymmenen ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti